transgender dysphoria blues

 Pre-t minä vs minä 1 vuosi testoilla

Woohoo, oon elossa! Vituttaa oikeasti tää saamattomuus blogin suhteen. Oon yrittänyt lukea seuraamiani blogeja läpi jotta pääsisin taas seuraamaan aktiivisesti blogimaailmaa, mutta on kovin haastavaa kun oon sitä viimeksi harrastanut joskus vuonna 2015. Sen jälkeen oon oikeesti ollut niin saamaton etten kauheammin ole bloggeria käyttänyt. Tekstejä on siis kertynyt. Mut josko tässä pikkuhiljaa saisin kiinni. Ja mä en kykene vain lukemaan uusimpia postauksia, jos mä luen blogia on mun pakko lukea koko homma läpi.

Tänään tulin kuitenkin avautumaan transjutuista taas! Siitäkin taitaa olla hetki kun olen viimeksi päässyt jakamaan ajatuksia sen suhteen. Nyt olen siis ollut testosteronilla vuoden ja melkein kaksi kuukautta. Ääni on madaltunut ja oon helvetin paljon karvaisempi kuin vuosi sitten. Aknea löytyy ja painoa on tullut lisää, nyt olen pikkuhiljaa sitä pudottanut parin kuukauden aikana. Mä en koe, että menisin vielä läpi miehestä. Miesten vessassa en oikeastaan vieläkään uskalla käydä, mutten naisten vessassa en enää kehtaa. Julkiset vessat on siis mun painajainen. Välillä olen ahdistunut vessassa käymisestä niin paljon, että olen alkanut epäilemään koko identiteettiäni. Naisten vessassa olisi niin paljon helpompi käydä, miksi mä edes haluan olla poika kun ahdistun julkisesta kusemisestä näin jumalattomasti. Mä nyt kuitenkin oon yhä aika feminiinen, tykkään meikata ja pukeutua verkkosukkahousuihin ja korkokenkiin. Mitä jos oon nyt tehnyt jonkun suuren virheen ja pilannut koko elämäni?

Oikeasti tiedän, että se on vain se ahdistus joka saa mut ajattelemaan näin. Mietin kuinka surkea olin ennen hormonihoitoa, kuinka itkin julkisilla paikoilla kun mua tytöteltiin. Kuinka onnellinen olin kun huomasin ne ensimmäiset säälittävät vatsakarvat ja miten hieno tunne se oli kun älysin että mun ääni on oikeasti madaltunut, se ei johdu pelkästään flunssasta. Mä tiedän, että mä olisin surkea tyttönä. Mulla on yhä ihan mieletön dysforia. Vihaan mun lanteita ja tissejä, vihaan kuinka tyttömäisen pyöreä mun kroppa on. Tiedän, että olisin aivan äärettömän ahdistunut kuukautisista, joita mulla ei enää onneksi ole aikoihin ollut. Vaikka mun ääni on madaltunut, ei se mun mielestä silti ole vielä tarpeeksi matala. Sitä voisi luulla vielä tytön ääneksi. Ehkä? Mä en oikeasti osaa sanoa. Mun naama on pyöreä, ja näyttää ihan tytön naamalta. Nää asiat ahdistaa! Tosi paljon. Mä en pärjäisi naisena, se olisi jatkuvaa dysforiaa. Joskus vain ajattelen, että jos olisin voinut hyväksyä itseni sellaisena elämä olisi nyt tosi paljon helpompaa.
Olen rasittavassa välivaiheessa.

Hauskaahan tässä on se, että mä yhä koen ennen kaikkea olevani muunsukupuolinen. Luulisi siis, että nyt kaikki olisi hyvin. Mähän menen vähän kummastakin. Mutta mä haluaisin, että mun ääni olisi kunnolla matala, mulla olisi "maskuliininen" kroppa ja tuntemattomat ulkomaalaiset miehet ei kyselisi multa kadulla olenko mä tyttö vai poika. Silloin uskaltaisin käyttää niitä verkkosukkahousujakin, koska en silti näyttäisi tytöltä. Nyt en uskalla vaikka haluaisin, yritän vain mennä läpi. Joudun siis rajoittamaan itseäni ja tyyliäni, koska mua pelottaa että joku hakkaa mut vessassa käydessäni. (Tosin musta tuntuu että tulen aina vähän stressaamaan niiden verkkosukkahousujeni ja korkokenkieni kanssa vessassa käydessäni joka tapauksessa. Onhan se aika homo-look, ja sekin voi olla riskialtista. Mutta tällä hetkellä oon sitä mieltä että mielummin ottaisin sen hakkauksen vastaan sen takia että oon homo, kuin sen takia että olen trans. Tietty oikeesti unelmoisin siitä ettei mun tarvitsisi pelätä ollenkaan, mut tällä hetkellä joudun priorisoimaan mun pelot :--D)

Tätä voisi helpottaa jos mulla olisi joku kaveri joka käyttäisi myös miesten vessaa, mutta mä hengaan tasan kahden ihmisen kanssa ja kummatkin ovat tyttöjä. Menen siis aina yksin, joka on joka kerta aivan jumalattoman stressaava kokemus. Mieluiten käytän vaikka invavessoja, vaikka mulla on siitäkin huono omatunto. Joka kerta poistuessani pelkään että siellä odottaa joku pyörätuolin kanssa vihaisena. Onneksi ei vielä ole niin käynyt, mutta koen silti aina itseni aika kusipääksi invavessaa käyttäessäni.

Kyllä mä niitä miestenvessojakin siis käytän. Jos ei muuta vaihtoehtoa ole. Vain kerran on tullut sanomista, olin silloin baarissa ja meikäpoika aika jumalattomassa kännissä ja joku herrasmies englanniksi huusi perääni että kyseessä on miesten vessa kun olin sinne koppiin suunnistamassa. Yritin siinä sitten englanniksi sönköttää että kuulun sinne, hävettää muuten yhä se änkytys. Onneksi tyyppi nopeasti pahoitteli (ääneni kuultuaan?) ja sanoi erehtyneensä. Häpeän silti. Vaikka tilanne meni ihan hienosti ohi. Tunnen itseni aina vain niin paikalle kuulumattomaksi, olen se puoli metriä kaikkia lyhyempi tytön näköinen tyyppi siellä. Erotun varmasti joukosta. Lisäksi stressaan että kopit on paskaisia, tai että niissä ei ole paperia. Entä jos ei ole koppia ollenkaan?  Pelottaa myös kirjoittaa tästä, sillä pelkään ihmisten löytävän blogini ja kirjoittavan vihaisia kommentteja siitä kuinka en kuuluisikaan miesten vessaan. Mutta en kyllä tässä tilanteessa enää kuulu naisten vessaankaan, helvetti soikoon mulla alkaa kasvaa parta pikkuhiljaa. (Hyvin säälittävästi, mut kuitenkin!)

pre-t vs 11kk testoilla

Mua oikeasti vituttaa nähdä transjätkiä jotka on puol vuotta testoilla ja menee jo täydellisesti läpi. Musta tuntuu että yli vuosi testoilla on vaan tehnyt musta ruman tytön. Ennen dysforiasta kärsiessäni pystyin haaveilemaan kuinka testosteroni muuttaa kaiken, nykyään googlettelen ylikalliita maskulinisaatioleikkauksia joita ei edes suomessa tehdä. Olen mä silti mielummin testosteronilla kuin ilman, tuossa ylempänä jo luettelin niitä hyviäkin asioita mitä on hormonikorvaushoidoista tapahtunut. Toivon vain, että tapahtuisi enemmän. Nyt pistän toiveeni geeliltä injektiohoitoon siirtymiseen ja laihduttamiseen. Laihdutus voisi poistaa sitä pyöreyttä, ja monesti olen kuullut että pistäessä testosteroni on paljon tehokkaampaa kuin geelinä. Mulla on hormonipoliaika huhtikuussa, joten silloin ajattelin vaatia vaihtamista. Jostain syystä olen kuullut että tuppaavat olemaan vähän nihkeitä valmisteen muuttamisen kanssa, mutta musta mulla on päälle vuosi testoilla oikeus siirtyä pistettävään annostelumuotoon, jo monesta eri syystä. Geeli on oikeasti tosi epäkätevää, ja on viimeiset puoli vuotta ärsyttänyt mun ihoa.

Anyway, siinä oli avautumista kerrakseen. Tarkoitus olisi alkaa käymään transtukipisteen ryhmissä (jos uskallan!), katsotaan josko löytäisi vaikka vertaistukea. Niin monesti kuulee vain niitä "helppoja" prosesseja, eikä kukaan oikeastaan kerro kuinka ahdistavaa ja vaikeaa tää voi olla. Itselle ainakin tuli täysin yllätyksenä. Kun instagramissa ihan vähän jaoin ahdistuksestani, mulle tuli parikin transjätkää sanomaan että kokevat ihan samoin ja eivät ole ennen kuulleet kenenkään puhuvan siitä ääneen. Haluaisin tehdä tähän muutoksen. Aina ei ole helppoa, eikä se vuosi testoilla välttämättä kauheasti auta. Tää on pitkä prosessi. Joka toivottavasti helpottuu ajan kuluessa.  Kyllä tästä eteenpäin päästään, vaikka vähän ojassa ryömien mennäänkin.

And it probably won't get easier, just easier to hide. prepare for an aching the rest of your life

Naamaa lokakuulta. Räjähtäneet hiukset mutta mitäs pienistä.

En muista olenko maininnut täällä aloittaneeni autokoulun. Se on ihan ok, ei yhtään niin ahdistavaa kuin oletin. Mielipiteeni tosin varmaan muuttuu tiistaina ensimmäisen ajotuntini aikana. Sitä odottaessa.

On tapahtunut myös jotain mahtavaa. Sain luvan aloittaa testot! Vielä ei ole tullut aikaa hormonipolille postissa, mutta luulisi senkin tässä joskus lähiaikoina saapuvan. En malta odottaa, tuntuu kuin vihdoin oikeasti etenisin tässä prosessissa. Totta kai nimen vaihtaminen on auttanut ahdistuksen kanssa, esimerkiksi yllämainitussa autokoulussa on huomattavasti helpompaa kun en joudu kuulemaan väärää nimeä. Mutta hormonit nyt vaan on niin iso juttu. Ja oikeastihan mä olisin jo aloittanut ne, jos mun prosessi olisi edennyt normaalilla kaavalla. Paska homma joka nostaa katkeruuteni pelottavan korkealle tasolle aina kun mietin sitä. Mutta ehkä pääsen katkeruudestanikin eroon sitten hormonihoidon alettua. Luulis.

Olen muuten luvannut itselleni että dokumentoin prosessiani ja muutoksia videomuodossa. (Toki myös täällä blogissakin perinteisesti kirjoittaen!) Se siis tarkoittaa, että alan päivittämään youtube-käyttäjälleni videoita tasaisin väliajoin. Suunnittelin myös hoitavani sen englanniksi, eli siis paljon sössötystä vahvalla suomiaksentilla on luvassa! Ilmoittelen tänne sen aloitettuani ja varmaan tungen niitä videoita tännekin, siis jos ketään kiinnostaa.

Niiden tarkoitus on tosiaan muutoksien seuraaminen, jotta itse pysyn kärryillä mikä muuttuu ja kuinka nopeasti, sekä ehkä toimia vertaistukena muille dfab transihmisille? Lisäksi omasta innostuksesta riippuen saatan tehdä muunkinlaisia videoita jotka eivät liity transjuttuihin. Ehkä. Jännätään!

Hyvällä tuurilla aloitan hormonit vielä tämän vuoden puolella. Se olisi aika unelma.

Olen muuten hankkimassa uuden tatuoinnin keskiviikkona. Elämä on ihan jees just nyt.

//

I've been thinking about doing a small summary in English at the end of my posts. I decided to finally give it a try, so here we go! Don't judge me too hard lmao. 

I finally got the permission to start T. 

I'm super excited! I've been waiting for this for so long and it's finally happening. 

I'm going to be documenting my transition in video format once i start HRT, so I'll be uploading videos where I talk about my changes/other trans-related stuff on my youtube channel. I will be speaking English, which is obviously not my first language. So, everyone, prepare for a horrible finnish accent! I will most likely post the videos here too, in case anyone is interested. 

Oh, and i'm getting a new tattoo on wednesday! Life is pretty good right now.

This is what I want, motherfucker make it happen for me

Arvatkaa kuka sai diagnoosin! Meikäpoika on virallisesti transsukupuolinen! Juoksin heti perjantaina vaihtamaan nimeni, nyt sitten odotellaan laskua postissa ja kun ollaan saatu se maksettua vaihtuu nimeni virallisesti Leoksi.

Siinäpä ne hyvät uutiset olikin. Oikeastihan jos kaikki menisi helposti ja kivasti ja maailma olisi täynnä kukkasia olisin saanut samantien lähetteen hormonipolille. Niin se yleensä menee. Mutta eipä mikään mun elämässä voi olla niin helppoa. Kuulemma olen liian toimintakyvytön paska aloittamaan "tosielämän koetta" (siis tää katkeruus siitä että transihmiset edes tarvitsevat jonkun saatanan KOKEEN. Naurettavaa paskaa.) joten en saa myöskään hormoneja, sillä niiden aloituksestahan alkaa se tosielämän koekin. Ei sit. Varattiin uusi aika joulukuun alkuun, katsotaan silloin uudestaan josko olisin kokenut vaikka ihmeparantumisen. Olen ylpeä siitä kuinka kauan osasin esittää iloista ja koin romahduksen vasta kotona. En edes ollut surullinen, vaan saatanan vihainen. Itkin vihasta. Se on jo aika extreme. 

Vihaan koko systeemiä ja vihaan sitä että olen trans. Vihaan. Aivan vitusti. Vihaan sitä että muilla ihmisillä on niin paljon sanottavaa mun oikeuksista. Vihaan cisihmisiä. Vihaan transihmisiä, varsinkin niitä jotka pääsevät oikeasti etenemään prosessissaan diagnoosin saadessaan. 

Tiedän mitä katkeraa uikutusta tää on, mullahan on diagnoosi ja mun pitäisi olla onnellinen. Kyllähän mä ehkä minuutin olinkin, kunnes tuli kymmenen minuutin puhe siitä miksi hormonit ovat no-no. Paljon tekosyitä niillä oli. Ette uskoisi sitä vitutuksen määrää niiden pokkana käyttäessä väärää informaatiota. Mulla on kuulemma diagnoosina vakava masennus elpymisvaiheessa. Arvatkaas onko. Ei muuten ole. Tarkistin vielä kun pääsin kotiin. Mulla ei ole kirjaimellisesti minkäänlaista masennusdiagnoosia tällä hetkellä. Sitten! Mulla ei kuulemma ole hoitosuhdetta psykan puolella. Mulla on. Kerroin sen tapaamisen alussa että olin ollut EILEN psykiatrian poliklinikalla tapaamassa psykiatrista sairaanhoitajaa???????? 

Lisäksi ongelmana oli mm. se etten käy koulua. Mä en päässyt kouluun. Mä yritin. Ollaan sovittu että käyn kipinässä ja koitetaan sopia mulle jotain tekemistä mun elämään. Mutta eipä ilmeisesti kelvannut. Kyllä ne jotain muutakin paskaa selitti, mutta sitä se kaikki olikin, siis paskaa. Ai jumalauta. 

Noh, palaillaan tähän myöhemmin. Lupaan että musta löytyy aivan saatanasti katkeruutta tämän asian tienoilta, ja siitä saisi revittyä helposti vaikka kymmenen postausta. 

On mun elämässä ihan kivojakin asioita tapahtumassa. Pariisin kevään keikka huomenna nosturissa esimerkiksi, tulkaa nykimään hihasta jos satutte sinne pyörimään! Oikeastihan olen kuunnellut vain Pariisin kevään vanhempaa tuontantoa ja tru hipsterinä mulla ei ole hajuakaan niiden nykyisestä tyylistä, enhän mä edes tiedä niiden biisien nimiä. Toivottavasti ne siis soittaa jotain vanhempiakin kappaleita niin mullakin olisi vähän hauskempaa.

Sitten vielä jotain isoa ja pelottavaa. Sisuunnuin niin perkeleesti siitä etten saanut sitä lähetettä, että päätin siinä itkua nielleskellessäni muuttaa pois. Siinä teille toimintakykyä! Mulle ollaan puhuttu tuetusta asumisesta, mutta toistaiseksi olen ollut liian pelokas sellaiseen. Mähän en uskalla puhua edes puhelimessa, miten luulette että mä pärjäisin yksin asuessani. Kuolisin varmaan viikossa. Mutta tässäpä se juju onkin! Siellä kävisi kerran viikossa tukihenkilö tapaamassa mua ja hoidettaisiin yhdessä asioita joihin en yksin kykene. En siis aivan kerkeäisi kuolemaan. Lisäksi saisin paljon apua isältäni ja siskoltani, ja uskon että polin ja kipinän kautta ainakin jonkinlaista tukea. Joten. Miksipä ei. Jos jään vain odottelemaan sitä että ehkä joku kaunis päivä joskus olisin tarpeeksi terve päästäni muuttamaan pois, tulen huomaamaan että vuosi on 2032 ja mä asun yhä vanhempieni luona. En meinaa usko, että ainakaan heti olisin muuttumassa yhtään vähemmän hulluksi. Pakottamalla siis mennään. Menen juttelemaan siitä ensi maanantaina lisää, kerron sitten taas jossain vaiheessa miten kävi!

DANCE FUCKER DANCE

Miten musta tuntuu että olisin julkaissut täällä jo osan näistä kuvista......Kovasti koitin käydä blogiani läpi, mutta ei näitä vielä täältä löydy! Samantapaisia kyllä, mutta ei täysin samoja kuvia. 

Mähän aina tosi fiinisti ja hienon bloggaajan tavoin tallennan muokatut kuvat kauniilla nimillä, kuten nämä esim ovat "aaaaaaaaa", ja silleen hienolla tekniikalla että ensimmäinen kuva on a, toinen aa, kolmas aaa ja tällä jatkuu niin kauan kun kuvia on. 

Yritän usein myös tallentaa ne niin, että tietyn postauksen kuvat ovat vaikka kirjaimella o, ja toisen postauksen kuvat kirjaimella ö. Nyt en tosin jaksanut säätää, joten kaikki kuvat ovat olleet juurikin a:lla tallennettuja. 

Viimeiset neljä postausta ovat menneet tällä a-erällä, joten kuvia postaukseen valitessa on sitten kivasti ylimääräistä säätöä kun mietit mitkä kaikki oletkaan julkaissut ja mitkä sopisivat kivasti yhteen. Saikohan kukaan mun pointista kiinni, tää lauseenmuodostus oli aika hirviö ja itken ehkä vähän.... Mutta siis: Älkää olko laiskoja lapset, menee turhan vaikeaksi pidemmällä tähtäimellä!

Onnea muuten kaikille abeille ja wanhoille, mä olen ehkä vähän katkera koska mun originaalien pläänejen avulla olisin itsekin onnellinen toista vuotta lukiossa käyvä, jolla olis tietty kavereita joiden kanssa mentäisiin jatkoille, ja kuka tietää, ehkä olisin jopa itse tanssinut! (oletettavasti en, mutta leikin joskus idealla päässäni.) 

Todellisuus vähän lyö turpaan taas ikävästi, mä en ole edennyt oikeastaan mihinkään yläasteen aloittamisen jälkeen. Lukioon en päässyt, ja akku-luokan jätin nopeasti kesken. Sitten jouduttiinkin osastolle joka vain pahensi asioita. Pidin välivuoden koulusta. Kokeilin kipinän tukiryhmää (en hitto muista sen oikeaa nimeä kuollaksenikaan....) itse asiassa parikin kertaa, mutta ei sekään sujunut. Hain järvenpäähän validiaan, mutta en päässyt sisään. (lisää katkeruutta, hei c'mon olin _ensimmäisellä_ varasijalla!!1). Hain ammattistartille ihan vain kaverin mieliksi, mutten uskaltanutkaan ensimmäisenä päivänä mennä sisään ja jäin itkemään autoon. Parin kuukauden kuluttua siitä sovittiin melko spontaanisti koulun kanssa että voin yrittää uudestaan, ja sinne sitten jäin. En kyllä sielläkään mitenkään aktiivisesti käy, olen enemmän kotona kuin koulussa. Oikeastihan tämä kaikki on pitkälti omaa syytäni, mutta mä aion tässä välissä oikeasti vetää sen mielenterveysongelma-kortin esiin. Sosiaalisten tilanteiden pelko on helvetin rajoittava tila. Samoin masennus. Eikä jatkuva ahdistus ole oikeasti hauskaa. En minä huvikseni lintsaa. 

Kohta olisi taas yhteishaku, ja pian sen jälkeen haku erikoisammattiopistoihin. Yrittänen hakea ainakin luoviin ja validiaan, voisin myös repäistä ja yrittää hakea "normaalien" ihmisten kouluun erikoisammattiopistojen lisäksi. Hui, ihan hurjaksi menee! Uskoisin, että motivaatiotakin alkaisi löytymään enemmän jos pääsisin opiskelemaan audiovisuaaliselle linjalle. Se vaikuttaa melko mun jutulta, ja vaikka se ei olekaan välttämättä sellaista mitä oikeasti haluaisin tehdä elämässä, antaa se valmiuksia kouluttautua kenties sellaiselle alalle. Mähän olen vakaasti päättänyt että tulen toimimaan elokuvien parissa. Kyllä tästä kuopasta vielä noustaan ja muuta positivista lässytystä tähän väliin.

Jos totta puhutaan en oikeasti edes ole kamalan stressaantunut paskasta koulumenestyksestäni enää. En kai jaksa välittää, on sitä hei suurempiakin ongelmia maailmassa. Tai sitten olen rypenyt itsesäälissä jo niin kauan, että alkaa itseäkin kyllästyttää. 

Sen sijaan transjutut jaksaa taas vähän stressata! Ei itse identiteetissäni mitään, se on yhä sitä samaa mitä aina ennenkin, mutta kovasti olen pohtinut miten etenen jos ei diagnoosia tulekaan. Aloin eilen itkemään kun mietin asiaa, tosin syytän vähän matoa siitä että itkin!!! se a) piti mut hereillä!!!! vuorokausi valvomista niin on jo itku muutenkin lähellä! & b) halasi mua kun se kuuli että stressaan perkeleesti sitä saanko diagnoosin vai en. Siis kamalaa, fyysistä lohdutusta ei saa osoittaa kun mä en ole kykenevä sitä kestämään sitä niinkuin normaali ihminen vaan alan heti parkumaan........ 

(Tähän väliin huomautus että arvostan matalaa ystävääni oikeasti paljon vaikka siitä paskaa vähän täällä läpällä suollankin. Se on ihana kun se vittuuntuu mun kanssa siitä kuinka paskasti ihmiset transhenkilöitä kohtelevat, ja se on ihana kun se suunnittelee huutavansa opettajalle joka vittuilee kutsumalla mua väärällä nimellä. Mutta jottei liian herttaiseksi mene, niin mainitaan vielä että se on myös vähän urpo. Siis mä tiedän että tästä on jo vuosia, mutta "eiks pieksämäki ookkaan helsingissä" on yhä vitun legendaarinen. Sori rakas.)

Ei mulla taas muuta. Ilmeisesti postaamisen ilo alkaa kuitenkin taas hitaasti palailla takaisin, siis kattokaa nyt tätä tekstin määrää! Sitten voisikin alkaa metsästämään sitä omaa kirjoitustyyliään seuraavaksi, vähän sattuu sieluun kun vaihtelee niin usein kryptisten runosielu kirjoituksien, heirakaspäiväkirjatänäänminä-tyylisten tekstien ja tälläisen sekamelskan välillä....

Ps. This song gets me so fucking pumped!!!! Kuunnelkaa. On se vähän emo, mutta hitto mä olisin valmis hakkaamaan jonkun jos uskoisin väkivaltaan!!

Hope you come down with something they can't diagnose

Don't have the cure for

Joskus on ärsyttävää olla trans. Käyn tasaisin väliajoin helsingissä transpolilla, ihan vain että pari vanhaa cismiestä saisi arvoida onko sukupuoli-identiteettini tarpeeksi vakaa ja sen kautta päättää saanko diagnoosia vai en. Heillä on siis täysi vapaus joko tuhota elämäni, tai tehdä siitä monin kerroin parempi. Kiva. Puhumattakaan siitä että edes tarvitsen diagnoosia johonkin, joka ei edes ole sairaus. En minä ole sairas, hullu, friikki tai luonnonoikku vaikka identiteettini ei vastaakaan biologista sukupuoltani. 

Transihmisille toitotetaan kuinka meidän pitäisi olla onnellisia niistä ihmisistä jotka hyväksyvät identiteettimme, ja meidän pitäisi suorastaan nostaa jalustalle kaikki jotka käyttävät oikeaa nimeä/pronomineja. Usein myös kuulee, kuinka meidän täytyy ansaita oikeus identiteettiimme. Ts. jos olet kusipää/vittumainen/muuten vaan paska ihminen, on ihmisillä oikeus käyttää väärää nimeä ja puhua sinusta identiteettisi vastaisella sukupuolella. Vielä hauskempaa!

Jos et jaksa toimia googlena jokaiselle vastaantulevalle joka ei ymmärrä transsukupuolisuutta, olet automaattisesti paska ihminen ja hei, eihän se toinen osapuoli nyt enää edes halua ymmärtää kun et jaksa kertoa seitsemättä kertaa saman päivän aikana minkälainen kummajainen oletkaan!

Jos rikot sukupuolirooleja etkä käyttäydy identiteettisi mukaisesti 100% ajasta, olet automaattisesti feikki, etkä mikään oikea tyttö/poika/androgyyni/tms.

Koska olet trans, on ihan ok kysyä onko sinulla nyt kenties vagina vaiko penis, onko tissejä ja onko intiimialueitasi leikelty. Yhtäkkiä kysymysten henkilökohtaisuudella ei ole väliä, ja sinähän et tästä missään nimessä saa loukkaantua koska toinen vain on vähän utelias, eikä tarkoita sillä mitään pahaa.

(Source: http://eliasericson.tumblr.com/ )

(kannattaa muuten checkata tän henkilön tumblr muutenkin, 

varsinkin tuolla comics-osiossa on paljon aiheeseen liityvää relevanttia taidetta!)

Totuushan on, että minä en ala palvomaan sinua vain koska hyväksyt identiteettini. Minun ei myöskään tarvitse ansaita oikeutta identiteettini kunnioittamiseen, vaan sen pitäisi olla normi. Vaikka olisin kuinka paska ihminen, ei kellään ole oikeutta puhua minusta väärällä sukupuolella/nimellä. Vaikka suorittaisin massamurhan, kuuluisi ihmisten silti kunnioittaa identiteettiäni. Olisin täysi mulkku ja siksi minua saisitte kutsuakin, mutta sukupuoltani se ei muuttaisi, eikä se antaisi teille oikeutta puhua minusta naisena. 

Minä tykkään meikata, pitää kynsiäni pitkänä ja pukeutua nätisti. Se ei tee minusta naista. Jos olisin cispoika, pidettäisiin minua näistä huolimatta poikana. Koska olen trans, saan heti "feikki/huomiohuora" leiman otsaani. Sorry to burst your bubble, but gender expression and gender identity are two very different things. Ulkonäköni ei määrittele sukupuoltani. 

Joskus minusta on kiva sivistää ihmisiä transsukupuolisuudesta, ja yleensä vastaan melko avoimesti kysymyksiin koskien sukupuoltani. Mutta tässäkin pitää muistaa, että kaikella on rajansa. Oikeasti ei ole kovin vaikeaa etsiä omatoimisesti informaatiota googlen kautta. Sivistäkää itseänne. Älä myöskään kysele transihmisiltä heidän intiimialueistaan, ellei teillä ole intiimi suhde. Muuten asia ei kuulu sinulle. Vai haluaisitko kenties itse, että tuntemattomat ihmiset kyselisivät sukukalleuksistasi?

Älä myöskään heitä läppää transihmisistä ellet itse ole trans. Eri juttu tietty, jos sinulla on transkaveri ja vitsailette aiheesta yhdessä. Mutta älä oleta, että jokainen transihminen tykkäisi vitseistäsi yhtä paljon. 

Huhhu, tästä tuli vähän pidempi teksti kuin oli tarkoitus. Lienenkö vähän katkera....? Alunperin tarkoitukseni oli kertoa siitä, miksi englanninopettajani on transfoobinen paskiainen, mutta taidan jättää sen tarinan toiseen kertaan. Tässä siis mukava infovyöry siitä, miksi välillä on rasittavaa olla trans.

Vaikka elämä varmaan olisi paljon helpompaa jos olisin cis, olen kuitenkin oppinut hyväksymään identiteettini ja nykyään olen siitä ylpeä. Älkää siis luulko että tämä olisi kokonaan pelkkää tuskaa. Onhan se tietty vähän vaikeaa, mutta kun tälläiseksi olen syntynyt niin on parempi oppia rakastamaan itseään. 

Siinäpä kaikki tältä kertaa, rakastakaa itseänne ja kunnioittakaa toisianne. Me kaikki ansaitaan se!

Make sure you kiss your knuckles before you punch me in the face

Kävin tänään hormonipoliklinikalla ensimmäistä kertaa. Se oli samassa rakennuksessa jossa synnyin silloin aikoinani, melkein 18 vuotta sitten. Kukaan ei koskenut vaginaani vaikka se teknisesti ottaen gynekologi olikin. Rinnat tosin kopeloitiin, ja kohtuni ja munasarjani ultrattiin. Kohtuni on kuulemma vaikeasti ultrattava, ja vasen munasarjani kaunis.

Sain reseptin keltarauhashormooniin jolla lopetetaan kuukautiset, olen kovin kiitollinen. Siihen ei kuulemma tarvitse transsukupuolisuus-diagnoosia, riitti että lääkäri tiesi että olen tutkimuksissa ja menkat ahdistaa. Itse en olisi edes kehdannut kysellä onko mahdollista moinen, mutta lääkäri otti itse aiheen esille ja kertoi että hän voi määrätä näitä lääkkeitä ihan ilman sitä diagnoosiakin. Kiitos! 

Olen tähän mennessä koko prosessin aikana kaikista tyytyväisin hormonipoliin, vaikka se olikin se juttu mitä stressasin melkeinpä eniten!

Joskus mietin kannattaako tälläisistä oikeasti kirjoittaa näin julkisesti. Yritin jo kovasti miettiä sanaa jolla korvata vagina, ettei vain kuulostaisi liian riettaalta. Se on kuitenkin normaali osa anatomiaani, joten pysyköön tekstissä vaginana. Sori jos olet yksitoistavuotias ja ällöttää.

Himottaisi värjäillä taas hiuksia jollain kivalla pastellivärillä, saa nähdä kuinka pian toteutan tämän. Voisin myös leikellä hiuksia samalla, undercut on päässyt kasvamaan vähän turhan pitkäksi. On se elämä jännää!

It’s reached the point in the night where I need to decide whether I’m gonna fall asleep or watch the sunrise

Koulut jatkuvat, mutta toistaiseksi en ole siellä käynyt. Olen juossut transpolilla ja psyk.polilla, ja sen jälkeen henkinen tukeni sairastui enkä minä nyt yksin voisi mennä. Älä edes ehdota. 

En kokisi muuten lintsaustani mitenkään pahana, mutta tuntuu että koko muu maailma painostaa minua olemaan kunnon kansalainen. Paska homma. Lisäksi on tietty se pieni probleema, että mitä kauemmin pysyn poissa oppilaitokseltani, sitä vaikeammaksi sinne palaaminen tulee. Onneksi on kaveri mukana, muuten olisin tiputtautunut tästäkin mahdollisuudesta pois aikoja sitten.

Transpoli on varsin jännä juttu. Samalla rakastan sitä mahdollisuutta paremmasta tulevaisuudesta minkä se tarjoaa, samalla vihaan koko systeemiä sen hankaluuden, epäeettisyyden ja kusipäisyyden takia. Lääkärini on jokseenkin pelottava mies, kun taas psykologini on herttainen ja tajuaa mistä puhun. Selitin tomerasti, että vaikka tykkäänkin pitää kynteni pitkinä ja käyttää meikkiäkin silloin tällöin voin silti olla mies, ja on perseestä kuinka yhteiskunta ajattelee minut heti naisena jos en esiinny maskuliinisuuden stereotyyppisenä keulakuvana koko ajan. Ja hän ymmärsi. Se oli mukavaa.

There's beer in coffee mugs, water bottles and soda cups

Joulu meni, uusivuosi tuli. Täytyy myöntää että 2014 oli varsinkin loppua kohden melko kuraa, mutta oli vuodella 2014 ne omat hyvät hetkensäkin. 

Itse joulu oli jokseenkin perseestä, mutta se nyt taas ei tullut yhtään yllätyksenä. Ainakin sain kivoja lahjoja t.materialisti. Kylmää ja kivistä sieluani kosketti puolisiskoltani saamani lahja, vaikka kyseessä ei edes ollut vielä "oikea" lahja joka tulee kuulemma postin kautta perässä myöhemmin. Nyt toistaiseksi sain vain pari statement-tarraa (lieneekö statement-tarra edes sana....) ja lehden jonka kannessa oli transmies ja jossa oli juttua sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöistä, ja vaikka se ei välttämättä kovin fancyltä kuulostakaan niin itselleni se oli tärkeää, sillä koin että identiteettini huomioitiin joka on tietty aina transnuorena kivaa. 

Katsotaan nyt enemmän tai vähemmän innolla mitä 2015 tuo tullessaan, itse ainakin toivoisin kovasti transdiagnoosia ja hormonihoitoja, mielenterveysongelmista ylipääsemistä ja onnellisuutta. 

Ps. Katsokaa minkä ovelan visuaalisen punin loin:

Piparipipari ♥♥♥

 Penis ei kuulu asiaan, mutta piparipipari vaikutti yksinäiseltä. Ja tänä vuonna meikäläisen pitäisi siirtyä täysi-ikäisyyteen, tällä huumorintajulla ja henkisellä kypsyydellä itkettää jo valmiiksi.

Maybe I’d be happy if you give me drugs, drugs can make a fuck last all night long

Totuus on, että oikeasti tykkään huulipunasta. Ja meikeistä ylipäätään. En vain kehtaa käyttää moisia julkisesti, koska tässä yhteiskunnassa meikki = nainen. Ja näin ei todellakaan kohdallani ole. Yksi monista syistä miksi haluaisin mahdollisimman nopeasti tranhoidot käyntiin on se, että miehistyessäni voisin pukeutua ja meikata täysin miten haluan, ja minut nähtäisiin joka tapauksessa miehekkäänä. En nyt tiedä saiko tästä selityksestä mitään selvää, toivottavasti edes jokunen onneton sielu ymmärsi pointtini.

Polilla kerroin jättäneeni lääkkeet syömättä. Sain saarnan ja vähän uhkailua päälle. Mulla nyt on kuitenkin mennyt ihan hyvin ilman lääkkeitäkin ja koen edistyneeni puhumisen kanssa mielettömästi, joten en tiedä ansaitsinko taas sitä toivottoman tapauksen leimaa otsaani. Uhkailtiin ettei transpolillakaan tälläistä haluta hoitaa, mikä on ehkä jo hiukan alhainen veto. Tiedän olevani kykenemään sitoutumaan 100% transhoitoihin, tiedän miten ne menevät ja tiedän niiden auttavan. Olen kuitenkin halunnut tätä jo niin monta vuotta. Se on vähän eri asia kuin mielialalääkkeet, jotka eivät edes auta. Ihan itse olen aina repinyt itsetuhoisen perseeni maasta ja opetellut elämään. Vieläkään en elä mitään täyttä ja mielenkiintoista elämää, en lähellekään, mutta ainakaan en enään aktiivisesti koita tappaa itseäni. Ja se on jo paljon se. Loppujen lopuksi tuntuu, että palaan kuitenkin syömään lääkkeitä jossain vaiheessa. Asenne minua kohtaan on aina järkyttävää, kun saadaan selville etten olekaan vetänyt lääkkeitä, ja se muuttuu vasta kun suostun syömään niitä samoja pillereitä jotka eivät auttaneet niillä viimeisellä kymmenellätuhannella kerrallakaan.

Koulua en saanut aloitettua. Polilla kävin pitkästä aikaa ja paskan maku jäi vähän suuhun. Toisaalta luvattiin sieltä suunnasta ottaa yhteyttä kipinään. Lisäksi olen ilmeisesti mukana jossain seinämaalausprojektin suunnittelussa polilla???? Ja terapeuttini lupasi kysellä tutuilta josko joku haluaisi tutustuttaa minua maskeeraajan ammattiin, joka oli kyllä tosi kiva. Joten ehkei se paskan maku olekaan ihan niin vahva, kuin äsken kuvittelin. Ylidramaattinen teini olen, sitä en kiellä. (Vaikka yhä lääkeasiat ja väärä diagnoosi vituttavat.)

Does god bless your transsexual heart?

All dressed up and nowhere to go

You're walking the streets all alone

Another night to wish that you could forget

Making yourself up as you go along

Who's gonna take you home tonight?

Who's gonna take you home?

Does god bless your transsexual heart?

True trans soul rebel

Yet to be born, you're already dead

You sleep with a gun beside you in bed

Follow it through to the obvious end

Slit your veins wide open, you bleed it out

Who's gonna take you home tonight?

Who's gonna take you home?

Does god bless your transsexual heart?

True trans soul rebel

You should have been a mother

You should have been a wife

You should have been gone from here years ago

You should be living a different life

Who's gonna take you home tonight?

Who's gonna take you home?

Does god bless your transsexual heart?

True trans soul rebel

Pohdin jo, kehtaako tätä julkaista ollenkaan. Koen koko postauksen kovin intiimiksi, kuin antaisin lauman vieraita ihmisiä katsoa itseäni alasti, nähdä liikaa minua. Sen verran kuitenkin aikaa kulutin yllättävän inspiksen iskiessä kuvauksiin ja otosten muokkaamiseen, että nyt vaikka senkin uhalla etten enään kehtaa katsoa irl tovereitani silmiin, tuon tämän pienen photoshootin julkisuuteen. Alkuperäinen idea vähän kärsi matkalla, mutta kuvien on kuitenkin tarkoitus esittää sukupuolen moninaisuutta ja androgyynisuutta. Kukaan ei ole sukupuolielimensä, me kaikki olemme ainutlaatuisia yksilöitä. Jos et koe olevasi poika vaikka sinulla se lihatikku haarovälissäsi olisikin, se on ihan ok. Jos et koe kuuluvasi siihen muottiin mihin kaikki sinut haluavat laittaa, se on ok. Jos et koe olevasi tyttö tai poika, tai olet kumpikin samaan aikaan: Se on ok. Sukupuoli ei ole mustaa valkoisella, Nainen ja Mies eivät ole ne ainoat vaihtoehdot. Sinä olet uniikki.

Sinä olet normaali, älä koskaan häpeä sukupuoli-identiteettiäsi tai seksuaalisuuttasi.

Meillä kun nyt sattuu olemaan vaan yksi elämä, elä se hyvä ihminen omana itsenäsi.

In my life, why do I give valuable time to people who don't care if I live or die

Pahoittelen parin viikon postaustaukoa, en ole saanut minkäänlaista tekstiä aikaiseksi. Lienee runosuoni luhistunut. (Ette tiedäkään kuinka kauan yritin kääntää termiä collapsed vein suomeksi. Minkäs tyhmä sille mahtaa jos automaattisesti ajattelee englanniksi.)

En ole pitkään aikaan piirtänyt koneella, mutta uuden piirtopöydän myötä innostuin vähän. Ja kun kuviakaan en ole jaksanut siirtää koneelle taikka varsikaan muokata, joten joudutte tyytymään suttuihini. Pahoittelen.

Paljon on tapahtunut, sekä hyvässä että pahassa.

Vietin ehkä parhaimman illan ikinä toveri Madon kanssa. Teimme kaikkea, mitä ei olisi pitänyt tehdä, ja olin onnellisempi kuin koskaan.

"Entäpä päihteet? Alkoholi, tupakka, kannabis?"
"No kaikkea on tullut kokeiltua..."
"Mutta tapaa ei jäänyt?"
Ei tietenkään vastaan nätisti hymyillen. (eihän minulla ole kuin tälläkin hetkellä salmari-pullo piirongin laatikossa ja aski L&M sinistä vaatekaapissa. Ainakaan ruohoa en vielä säilytä alusvaatelokerossa.)

Olen hakenut järvenpään koulutuskeskukseen graafiselle- sekä mielenterveyskuntoutujien linjalle. Sisään en varmaan pääse, mutta yritetty on ainakin.

Sain uuden piirtopöydän, ja uusi lapseni on ehkä ihanin asia johon silmäni ovat koskaan osuneet.

Olen käynyt kipinässä kaksi kertaa, ensin toimintaterapeutin kanssa erittäin ahdistavissa tunnelmissa, seuraavaksi siskon kanssa vähän vähemmän ahdistavissa. Miinuspisteitä paikalle siitä, että joka välissä täytyy käyttää virallista nimeäni ja tytötellä. Pahaltahan tuo tuntuu, kun en minä ole tyttö.

Tiputin kännykkäni vessan kivilattialle ja näyttö meni rikki. Itkin vähintään tunnin, ja vieläkin meinaa kyyneleet nousta silmiin sitä ajatellessa. Eikä tämä johdu pelkästä materialistisesta puolestani, vaan kun kyseessä on ainoa sosiaalinen kontaktini. Minä en tapaa ihmisiä, minä en käy missään. Sosiaalisuuteni rajoittuu kik messengeriin ja tekstiviesteihin, ja nyt kumpikin riistettiin minulta. Uuttahan en ole saamassa. Rahaa ei ole ja vanhempani kieltäytyivät auttamasta. Sain vielä paskaa niskaani itsekyydestäkin. Tilanteen rauhoituttua etsin itse näppäränä poikana netistä informaatiota korjauksen hinnasta, ja sen jälkeen iloisesti hintaluokasta yllätyttyäni menin isäni juttusille uudestaan. Hän sanoi, että katsotaan asiaa loppuviikosta. Saa nähdä tapahtuuko mitään ja suostuuko kukaan auttamaan, mutta nyt vaan vituttaa ja masentaa armottomasti.

Aamupäivällä olin onnellinen ja ajattelin tekeväni jotain, mutta piakkoin fiilikset kääntyivät kännykkä-onnettomuuden takia, ja vietin päiväni aivan yhtä masentavasti kuin aina ennenkin. Mulle kelpaisi jos en oikeasti antaisi noin pienen asian pilata kaikkea.

Kaikki postaukset on aina kaikki niin peruskauraa, angstista ja vitun herkkää. Voisin koittaa saada meininkiä vähän iloisemmaksi joskus. Eli nyt jos on postausehdotuksia niin niitä saa heittää! (niinkuin aina.)

Huonepostausta joku ano toivoi noin kymmenen vuotta sitten, joten katsotaan jos nyt ainakin sen saisi joskus aikaiseksi.