Pahoittelen parin viikon postaustaukoa, en ole saanut minkäänlaista tekstiä aikaiseksi. Lienee runosuoni luhistunut. (Ette tiedäkään kuinka kauan yritin kääntää termiä collapsed vein suomeksi. Minkäs tyhmä sille mahtaa jos automaattisesti ajattelee englanniksi.)
En ole pitkään aikaan piirtänyt koneella, mutta uuden piirtopöydän myötä innostuin vähän. Ja kun kuviakaan en ole jaksanut siirtää koneelle taikka varsikaan muokata, joten joudutte tyytymään suttuihini. Pahoittelen.
Paljon on tapahtunut, sekä hyvässä että pahassa.
Vietin ehkä parhaimman illan ikinä toveri Madon kanssa. Teimme kaikkea, mitä ei olisi pitänyt tehdä, ja olin onnellisempi kuin koskaan.
"Entäpä päihteet? Alkoholi, tupakka, kannabis?"
"No kaikkea on tullut kokeiltua..."
"Mutta tapaa ei jäänyt?"
Ei tietenkään vastaan nätisti hymyillen. (eihän minulla ole kuin tälläkin hetkellä salmari-pullo piirongin laatikossa ja aski L&M sinistä vaatekaapissa. Ainakaan ruohoa en vielä säilytä alusvaatelokerossa.)
Olen hakenut järvenpään koulutuskeskukseen graafiselle- sekä mielenterveyskuntoutujien linjalle. Sisään en varmaan pääse, mutta yritetty on ainakin.
Sain uuden piirtopöydän, ja uusi lapseni on ehkä ihanin asia johon silmäni ovat koskaan osuneet.
Olen käynyt kipinässä kaksi kertaa, ensin toimintaterapeutin kanssa erittäin ahdistavissa tunnelmissa, seuraavaksi siskon kanssa vähän vähemmän ahdistavissa. Miinuspisteitä paikalle siitä, että joka välissä täytyy käyttää virallista nimeäni ja tytötellä. Pahaltahan tuo tuntuu, kun en minä ole tyttö.
Tiputin kännykkäni vessan kivilattialle ja näyttö meni rikki. Itkin vähintään tunnin, ja vieläkin meinaa kyyneleet nousta silmiin sitä ajatellessa. Eikä tämä johdu pelkästä materialistisesta puolestani, vaan kun kyseessä on ainoa sosiaalinen kontaktini. Minä en tapaa ihmisiä, minä en käy missään. Sosiaalisuuteni rajoittuu kik messengeriin ja tekstiviesteihin, ja nyt kumpikin riistettiin minulta. Uuttahan en ole saamassa. Rahaa ei ole ja vanhempani kieltäytyivät auttamasta. Sain vielä paskaa niskaani itsekyydestäkin. Tilanteen rauhoituttua etsin itse näppäränä poikana netistä informaatiota korjauksen hinnasta, ja sen jälkeen iloisesti hintaluokasta yllätyttyäni menin isäni juttusille uudestaan. Hän sanoi, että katsotaan asiaa loppuviikosta. Saa nähdä tapahtuuko mitään ja suostuuko kukaan auttamaan, mutta nyt vaan vituttaa ja masentaa armottomasti.
Aamupäivällä olin onnellinen ja ajattelin tekeväni jotain, mutta piakkoin fiilikset kääntyivät kännykkä-onnettomuuden takia, ja vietin päiväni aivan yhtä masentavasti kuin aina ennenkin. Mulle kelpaisi jos en oikeasti antaisi noin pienen asian pilata kaikkea.
Kaikki postaukset on aina kaikki niin peruskauraa, angstista ja vitun herkkää. Voisin koittaa saada meininkiä vähän iloisemmaksi joskus. Eli nyt jos on postausehdotuksia niin niitä saa heittää! (niinkuin aina.)
Huonepostausta joku ano toivoi noin kymmenen vuotta sitten, joten katsotaan jos nyt ainakin sen saisi joskus aikaiseksi.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti