31.10.2016

find your way back to the grave


Nyt ei runosuoni syki niin ei aleta pakolla vääntämään, kunhan halusin heittää nämä kuvat tänne pikaisesti. Sillee halloweenin kunniaksi? Kuvat on otettu keskellä yötä erittäin huonossa valaistuksessa, sori siis laadusta!
Anyway, hyvää halloweenia kaikille, vaikka sitä ei suomessa juhlitakaan. Me pidettiin omat erittäin kämäiset bileet jo lauantaina aika väsyneissä tunnelmissa, mutta kivaa oli silti. Vähän haaveilen et joku vuosi mulla olisi kavereita ja voisin pitää kunnon naamiaisjuhlat, mut se taitaa mun sosiaalisilla kyvyillä olla melko mahdoton unelma. Toisaalta sain just uusia lääkkeitä ahdistukseen ja sosiaalisten tilanteiden pelkoon, eli mistäs sitä tietää jos ne vaikka auttais ja onnistuisin taas luomaan sosiaalisia kontakteja. Mikä villi ajatus!

13.10.2016

so i'm a little bitter, baby, keep on coming back


Tähän blogiinkin voisi yrittää taas joskus panostaa. En lupaa mitään, mutta ehkä pikkuhiljaa palailen tähänkin maailmaan vähän aktiivisemmaksi osallistujaksi. En tiedä mihin tyylisuuntaan blogiani haluaisin viedä, mutta ehkä sekin selkiintyy joskus. Olen kuitenkin ajatellut että ne angstisimmat ajatukseni voisin alkaa jättämään pois julkisesta levityksestä. Huomiohuorana voi olla vaikeaa, joten olen pohtinut myös anonyymin blogin avaamista. Saisi yhä leviteltyä ongelmiansa pitkin nettiä, mutta ilman omaa naamaansa eikä kukaan pystyisi suoraan yhdistämään sisältöä meikäläiseen. Tämä blogi sitten pysyisi täällä johon voisin sitten dumpata kuvat ja ne ei-niin-nolot asiat. The dream. (En kuitenkaan halua haudata täysin mt-aiheita saatikä muita "tabuja" tästäkään blogista. Ne ovat osa mua, ja mun mielestä näistä aiheista on tärkeä puhua. Sen sijaan ne tru teinin angstiset avautumiset ovat se osa jonka haluaisin jättää pois.)  No mutta, katsotaan mihin päädyn! Sitä pohtiessani mulle saa heittää postausehdotuksia, jos sitä kautta pääsisin vähän enemmän tähän hommaan kiinni. Jos mulla nyt enää aktiivisia lukijoita on tämän taukoilun jälkeen :---D 

Sananen vielä postauksen kuvista (ja vähän kuulumisia)! 
Kuvat on otettu siis ex-kämppäni parvekkeelta, josta oli mahtavat näkymät ja hyvä valaistus pärstäkuvien ottamiseen. Meikillä ole mitään kummempaa tarinaa, kunhan halusin testata tuota kultaista luomiväriä jonka ostin Sephorasta Sevillassa käydessäni. Kuvissa mukana myös kummalliset pigmenttimuutokset ihossani, selkäakne sekä jos tarkasti tihrustatte pienet amisviikseni jotka kovasti yrittävät vallata naamaani ahkerasta sheivaamisesta huolimatta. Helvete.

Muutin tosiaan takaisin vanhempien kanssa saman katon alle syyskuun lopussa. Olin siitä hetken erittäin ahdistunut, mutta nyt olen taas rauhoittunut. Mä olen nuori, mulla on aikaa. Mulla on pian sosiaalityöntekijän kanssa tapaaminen, jossa toivottavasti saan jonkinlaista selkeyttä suunnitelmiini. Tai siis, jos edes saisin tehtyä niitä suunnitelmia. En nyt kuitenkaan jaksa liikoja stressata asumisaiheesta, koulu on se kuumempi peruna. (Kiitos suomen kieli äskeisen lauseen mahdollistamisesta.) Siellä olen yhä kirjoilla, mutta nyt olen useamman viikon käynyt siellä kerta tai kaksi viikossa. Olen itse vakaasti päättänyt lopettaa sen mahdollisimman pian, mutta en ole toistaiseksi kehdannut. Niin moni mua kuitenkin yrittää saada käymään siellä, enkä halua olla pettymys. Tuskin siellä silti enää kauhean kauaa roikun. Sitten onkin kysymys mitä seuraavaksi. Ja milloin voin yrittää uudestaan. Tuskin uskallan nykyiseen kouluuni enää ikinä hakea, vaikka musta tuntuu että fiksuinta olisi ensin antaa itselleen aikaa kuntoutua ja sitten palata samaan mestaan. Mutta kun olen jo aiheuttanut siellä niin paljon vaivaa olemalla vaikea, eivät varmaan enää suostuisi minua sinne ottamaan. Onneksi kyseessä ei ole ainoa erityisoppilaitos suomessa, mutta kirpaiseehan se silti vähän kun tällä tavalla ryssin mahdollisuuteni. Huhhu. Oikeasti haluaisin opiskelemaan maskeerausta, mutta se maksaa eikä mulla ole tosiaankaan kymppitonnia heittää koulutukseen, varsinkaan kun takeita siitä että pystyisin siellä käymään ei ole. Muista unelmista en sitten tiedä. Mutta onhan tässä elämä aikaa. (Tuo nyt ei muuten oikeasti yhtään kuvasta ajatuksiani tämän hetkisestä tilanteestani koulun suhteen ollenkaan, halusin vain vaikuttaa rohkaisevalta näin loppuun. Oikeasti olen kauhuissani ja romahtamispisteessä stressin kanssa. Mut muuten menee ihan jees!)