24.3.2014

Does god bless your transsexual heart?

All dressed up and nowhere to go
You're walking the streets all alone
Another night to wish that you could forget
Making yourself up as you go along

Who's gonna take you home tonight?
Who's gonna take you home?
Does god bless your transsexual heart?
True trans soul rebel


Yet to be born, you're already dead
You sleep with a gun beside you in bed
Follow it through to the obvious end
Slit your veins wide open, you bleed it out

Who's gonna take you home tonight?
Who's gonna take you home?
Does god bless your transsexual heart?
True trans soul rebel


You should have been a mother
You should have been a wife
You should have been gone from here years ago
You should be living a different life

Who's gonna take you home tonight?
Who's gonna take you home?
Does god bless your transsexual heart?
True trans soul rebel


Pohdin jo, kehtaako tätä julkaista ollenkaan. Koen koko postauksen kovin intiimiksi, kuin antaisin lauman vieraita ihmisiä katsoa itseäni alasti, nähdä liikaa minua. Sen verran kuitenkin aikaa kulutin yllättävän inspiksen iskiessä kuvauksiin ja otosten muokkaamiseen, että nyt vaikka senkin uhalla etten enään kehtaa katsoa irl tovereitani silmiin, tuon tämän pienen photoshootin julkisuuteen. Alkuperäinen idea vähän kärsi matkalla, mutta kuvien on kuitenkin tarkoitus esittää sukupuolen moninaisuutta ja androgyynisuutta. Kukaan ei ole sukupuolielimensä, me kaikki olemme ainutlaatuisia yksilöitä. Jos et koe olevasi poika vaikka sinulla se lihatikku haarovälissäsi olisikin, se on ihan ok. Jos et koe kuuluvasi siihen muottiin mihin kaikki sinut haluavat laittaa, se on ok. Jos et koe olevasi tyttö tai poika, tai olet kumpikin samaan aikaan: Se on ok. Sukupuoli ei ole mustaa valkoisella, Nainen ja Mies eivät ole ne ainoat vaihtoehdot. Sinä olet uniikki.

Sinä olet normaali, älä koskaan häpeä sukupuoli-identiteettiäsi tai seksuaalisuuttasi.
Meillä kun nyt sattuu olemaan vaan yksi elämä, elä se hyvä ihminen omana itsenäsi.

17.3.2014

In my life, why do I give valuable time to people who don't care if I live or die


Pahoittelen parin viikon postaustaukoa, en ole saanut minkäänlaista tekstiä aikaiseksi. Lienee runosuoni luhistunut. (Ette tiedäkään kuinka kauan yritin kääntää termiä collapsed vein suomeksi. Minkäs tyhmä sille mahtaa jos automaattisesti ajattelee englanniksi.)




En ole pitkään aikaan piirtänyt koneella, mutta uuden piirtopöydän myötä innostuin vähän. Ja kun kuviakaan en ole jaksanut siirtää koneelle taikka varsikaan muokata, joten joudutte tyytymään suttuihini. Pahoittelen.


Paljon on tapahtunut, sekä hyvässä että pahassa.

Vietin ehkä parhaimman illan ikinä toveri Madon kanssa. Teimme kaikkea, mitä ei olisi pitänyt tehdä, ja olin onnellisempi kuin koskaan.

"Entäpä päihteet? Alkoholi, tupakka, kannabis?"
"No kaikkea on tullut kokeiltua..."
"Mutta tapaa ei jäänyt?"
Ei tietenkään vastaan nätisti hymyillen. (eihän minulla ole kuin tälläkin hetkellä salmari-pullo piirongin laatikossa ja aski L&M sinistä vaatekaapissa. Ainakaan ruohoa en vielä säilytä alusvaatelokerossa.)

Olen hakenut järvenpään koulutuskeskukseen graafiselle- sekä mielenterveyskuntoutujien linjalle. Sisään en varmaan pääse, mutta yritetty on ainakin.

Sain uuden piirtopöydän, ja uusi lapseni on ehkä ihanin asia johon silmäni ovat koskaan osuneet.

Olen käynyt kipinässä kaksi kertaa, ensin toimintaterapeutin kanssa erittäin ahdistavissa tunnelmissa, seuraavaksi siskon kanssa vähän vähemmän ahdistavissa. Miinuspisteitä paikalle siitä, että joka välissä täytyy käyttää virallista nimeäni ja tytötellä. Pahaltahan tuo tuntuu, kun en minä ole tyttö.

Tiputin kännykkäni vessan kivilattialle ja näyttö meni rikki. Itkin vähintään tunnin, ja vieläkin meinaa kyyneleet nousta silmiin sitä ajatellessa. Eikä tämä johdu pelkästä materialistisesta puolestani, vaan kun kyseessä on ainoa sosiaalinen kontaktini. Minä en tapaa ihmisiä, minä en käy missään. Sosiaalisuuteni rajoittuu kik messengeriin ja tekstiviesteihin, ja nyt kumpikin riistettiin minulta. Uuttahan en ole saamassa. Rahaa ei ole ja vanhempani kieltäytyivät auttamasta. Sain vielä paskaa niskaani itsekyydestäkin. Tilanteen rauhoituttua etsin itse näppäränä poikana netistä informaatiota korjauksen hinnasta, ja sen jälkeen iloisesti hintaluokasta yllätyttyäni menin isäni juttusille uudestaan. Hän sanoi, että katsotaan asiaa loppuviikosta. Saa nähdä tapahtuuko mitään ja suostuuko kukaan auttamaan, mutta nyt vaan vituttaa ja masentaa armottomasti.

Aamupäivällä olin onnellinen ja ajattelin tekeväni jotain, mutta piakkoin fiilikset kääntyivät kännykkä-onnettomuuden takia, ja vietin päiväni aivan yhtä masentavasti kuin aina ennenkin. Mulle kelpaisi jos en oikeasti antaisi noin pienen asian pilata kaikkea.


Kaikki postaukset on aina kaikki niin peruskauraa, angstista ja vitun herkkää. Voisin koittaa saada meininkiä vähän iloisemmaksi joskus. Eli nyt jos on postausehdotuksia niin niitä saa heittää! (niinkuin aina.)
Huonepostausta joku ano toivoi noin kymmenen vuotta sitten, joten katsotaan jos nyt ainakin sen saisi joskus aikaiseksi.