3.9.2015

This is what I want, motherfucker make it happen for me



Arvatkaa kuka sai diagnoosin! Meikäpoika on virallisesti transsukupuolinen! Juoksin heti perjantaina vaihtamaan nimeni, nyt sitten odotellaan laskua postissa ja kun ollaan saatu se maksettua vaihtuu nimeni virallisesti Leoksi.

Siinäpä ne hyvät uutiset olikin. Oikeastihan jos kaikki menisi helposti ja kivasti ja maailma olisi täynnä kukkasia olisin saanut samantien lähetteen hormonipolille. Niin se yleensä menee. Mutta eipä mikään mun elämässä voi olla niin helppoa. Kuulemma olen liian toimintakyvytön paska aloittamaan "tosielämän koetta" (siis tää katkeruus siitä että transihmiset edes tarvitsevat jonkun saatanan KOKEEN. Naurettavaa paskaa.) joten en saa myöskään hormoneja, sillä niiden aloituksestahan alkaa se tosielämän koekin. Ei sit. Varattiin uusi aika joulukuun alkuun, katsotaan silloin uudestaan josko olisin kokenut vaikka ihmeparantumisen. Olen ylpeä siitä kuinka kauan osasin esittää iloista ja koin romahduksen vasta kotona. En edes ollut surullinen, vaan saatanan vihainen. Itkin vihasta. Se on jo aika extreme. 
Vihaan koko systeemiä ja vihaan sitä että olen trans. Vihaan. Aivan vitusti. Vihaan sitä että muilla ihmisillä on niin paljon sanottavaa mun oikeuksista. Vihaan cisihmisiä. Vihaan transihmisiä, varsinkin niitä jotka pääsevät oikeasti etenemään prosessissaan diagnoosin saadessaan. 

Tiedän mitä katkeraa uikutusta tää on, mullahan on diagnoosi ja mun pitäisi olla onnellinen. Kyllähän mä ehkä minuutin olinkin, kunnes tuli kymmenen minuutin puhe siitä miksi hormonit ovat no-no. Paljon tekosyitä niillä oli. Ette uskoisi sitä vitutuksen määrää niiden pokkana käyttäessä väärää informaatiota. Mulla on kuulemma diagnoosina vakava masennus elpymisvaiheessa. Arvatkaas onko. Ei muuten ole. Tarkistin vielä kun pääsin kotiin. Mulla ei ole kirjaimellisesti minkäänlaista masennusdiagnoosia tällä hetkellä. Sitten! Mulla ei kuulemma ole hoitosuhdetta psykan puolella. Mulla on. Kerroin sen tapaamisen alussa että olin ollut EILEN psykiatrian poliklinikalla tapaamassa psykiatrista sairaanhoitajaa???????? 
Lisäksi ongelmana oli mm. se etten käy koulua. Mä en päässyt kouluun. Mä yritin. Ollaan sovittu että käyn kipinässä ja koitetaan sopia mulle jotain tekemistä mun elämään. Mutta eipä ilmeisesti kelvannut. Kyllä ne jotain muutakin paskaa selitti, mutta sitä se kaikki olikin, siis paskaa. Ai jumalauta. 
Noh, palaillaan tähän myöhemmin. Lupaan että musta löytyy aivan saatanasti katkeruutta tämän asian tienoilta, ja siitä saisi revittyä helposti vaikka kymmenen postausta. 

On mun elämässä ihan kivojakin asioita tapahtumassa. Pariisin kevään keikka huomenna nosturissa esimerkiksi, tulkaa nykimään hihasta jos satutte sinne pyörimään! Oikeastihan olen kuunnellut vain Pariisin kevään vanhempaa tuontantoa ja tru hipsterinä mulla ei ole hajuakaan niiden nykyisestä tyylistä, enhän mä edes tiedä niiden biisien nimiä. Toivottavasti ne siis soittaa jotain vanhempiakin kappaleita niin mullakin olisi vähän hauskempaa.

Sitten vielä jotain isoa ja pelottavaa. Sisuunnuin niin perkeleesti siitä etten saanut sitä lähetettä, että päätin siinä itkua nielleskellessäni muuttaa pois. Siinä teille toimintakykyä! Mulle ollaan puhuttu tuetusta asumisesta, mutta toistaiseksi olen ollut liian pelokas sellaiseen. Mähän en uskalla puhua edes puhelimessa, miten luulette että mä pärjäisin yksin asuessani. Kuolisin varmaan viikossa. Mutta tässäpä se juju onkin! Siellä kävisi kerran viikossa tukihenkilö tapaamassa mua ja hoidettaisiin yhdessä asioita joihin en yksin kykene. En siis aivan kerkeäisi kuolemaan. Lisäksi saisin paljon apua isältäni ja siskoltani, ja uskon että polin ja kipinän kautta ainakin jonkinlaista tukea. Joten. Miksipä ei. Jos jään vain odottelemaan sitä että ehkä joku kaunis päivä joskus olisin tarpeeksi terve päästäni muuttamaan pois, tulen huomaamaan että vuosi on 2032 ja mä asun yhä vanhempieni luona. En meinaa usko, että ainakaan heti olisin muuttumassa yhtään vähemmän hulluksi. Pakottamalla siis mennään. Menen juttelemaan siitä ensi maanantaina lisää, kerron sitten taas jossain vaiheessa miten kävi!