7.4.2013

You gotta laugh when you’re the joke

Katselin eilen blogini tilastoja, ja paljastui että tännekkin on joku viaton sielu löytänyt tiensä blogilistan kautta sanoilla transgender. (Joku oli myös löytänyt minut googlettamalla hei hei mutsi. En sitten tiedä löytyikö äitiä vai oliko kenties hyvästely menossa googlen kautta, mutta ainakin sai minut.) Niinpä sitten ajattelin, että voisin pitkästä aikaa vetää teille herkkiä avautumisia sukupuoli-identiteetistäni.

Minä olen transgender.

"Transgender-termillä kuvataan suomen kielessä yleensä ihmistä, joka elää mieheyden ja naiseuden rajalla, välillä tai ulkopuolella. Hän saattaa kokea olevansa sukupuoleton, sukupuoleltaan määrittelemätön tai omanlaisensa yhdistelmä naisellisena ja miehisenä pidettyä ruumiillisuutta, tyyliä ja persoonan piirteitä. Transgendereillä ruumiillisia sukupuoliominaisuuksia muuttavien hoitojen tarve on yksilöllistä: osa transgendereistä tarvitsee kaikki samat sukupuolen korjaushoidot kuin transsukupuoliset, osa ei tarvitse korjaushoitoja ollenkaan, osa tarvitsee osittaisen sukupuolen korjaamisen"

-Transtukipiste

Tiedättekö, kuinka helpottava tunne se oli, kun lopulta pitkään mietittyäni hyväksyin asian. Eihän se toki mikään 100% varma asia ole, kun ei diagnoosiakaan minulta löydy, mutta transgenderiksi kuitenkin identifoin itseni. Niin paljon helpompaa, kun ei enään tarvitse valvoa öitä miettien, miksen ole nainen onko minussa jotai vikaa, kyllä minä olen nainen omistanhan sentään vaginan ja tssit vaikken haluaisi, mutta enhän minä ole kuitenkaan itku ja parku mikä saatanan sekasikiö minä olen. Tai äitini sanoin: Luonnonoikku. 

Oloni on nyt kuitenkin sukupuoli-identiteettini kannalta paljon varmempi. Pääsen myös etenemään asian kanssa psyk.polin kautta heti kun pyydän. Minusta on luvattu laittaa lähete transpolille jos itse sitä haluan, ja ehdotettukin on pari kertaa että jos nyt laitettaisiin sitä lähetettä menemään. Minusta halutaan eroon! Odotan kuitenkin, että saan muut ongelmat omasta päästäni selvitettyä, sillä se olisi sitten kokonaan polin vaihto, eikä transpolilla kyllä yritetä selvittää miksi en ole kykeneväinen elämään ahdistuksen takia. + sielläkään ei edetä asian kanssa, jos on muita ongelmia paljon. Täytyy jokatapauksessa eka saada se oma pää muuten kuntoon, että pääsen korjaamaan sukupuoltani. Kovin nuorikin olen, joten varmaan pakko odottaa ihan senkin takia. Jostain syystä 16-vuotiasta ei oteta tosissaan näissä asioissa, vaan ajatellaan että taas on joku teini huomihuoraamassa massan mukana saatana.

ENIVEI. Pointtini: Fiilikset ovat tällä hetkellä sukupuolen kannalta hyvät ja varmat, ja näen ehkä jotain toivoa tulevasuudessakin. Ehkä minä olen vielä joskus sujut kehoni ja mieleni kanssa? Kukapa tietää, mutta ehkä minä nyt jaksan kuitenkin toivoa.

Sitten on tietty muutenkin pää vähän pipi, joka ehkä tuo vähän harmaita pilviä sen loistavan tulevaisuuteni tielle ja joskus tuntuukin, ettei minulla ole tulevaisuutta ollenkaan. Mutta nyt on ollut ihan hyvät pari viikkoa (paria iltaa lukuunottamatta) ja toivon, että tämä nyt jatkuisi näin vähän pidempäänkin. Toki ihanteellista olisi päästä kokonaan ongelmista eroon, mutta olen valitettavasti pessimisti. Joka saattaa sekin vaikuttaa, mutta koko maailmankuvani kääntäminen päälaelleen on kyllä liian vaikeaa minulle. Mutta ehkä joskus minä pääsen ongelmistani eroon, ja olen sujut sukupuoleni kanssa. Kai sitä vaan pitää jaksaa toivoa?

Minä lähden kuitenkin kohta valmistautumaan ja sitten flamingoon, sain meinaa isäni lupaamaan kaksi tuntia ennen näytöksen alkua että mennään katsomaan Mama.

Heihei puput!

Olen kawaii!