18.8.2015

Can I lie with you in your grave?


Olen suurimmaksi osaksi pysynyt poissa koneelta viimeisen kuukauden ajan, jonka takia täälläkin on ollut hiljaiseloa. Hups.
Kun lääkäri transpolilla kysyi tunnenko itseni masentuneeksi, vastasin olevani kovin passiivinen. Ei keskusteltu siitä sen kummemmin, ja se on ihan hyvä.
Ei transpolilla saa kertoa jos on masentunut.
(Saatan olla vainoharhainen, tai ehkä vain epätoivoinen.)

Oikeastihan en ole jaksanut tehdä mitään tämän kuukauden aikana. En minä ole surullinen, minä olen väsynyt. Laiska paska. Huolestuin vähän siinä vaiheessa kun tajusin että en jaksa avata edes tietokonetta ja vietin kaikki päivät sängyssä. Nyt on tosin alkanut helpottaa. Tein hei tänään itselleni kulmat, kävin transpolilla ja jumbossa, avasin koneen ja olen vittu hereillä vaikka kello on jo yhdeksän! Purin myös viimein matkalaukkuni. Saatoin tosin heittää puolet sisällöstä pokkana lattialle, mut hei, sain sen matkalaukun vittuun huoneestani. Hitto mikä tuottelias päivä!

En muuten vaan nuku elämäni ohi. Kovasti haluaisin, mutta uniongelmaisena on paska yrittää saada edes paria tunta unta putkeen. Riemuitsin vähän aikaa sitten siitä että sain kokonaiset viisi tuntia nukuttua yhteen putkeen. Tiedättekö kuinka harvinaista tää on mulle nykyään. Kolme tuntia on jo siunaus, puhumattakaan viidestä. Normaali heräysvälinihän on sellainen 15min-2h. Ja heräilyjen välissä saattaa mennä jopa tunteja siihen että saan uudestaan unta. En edes vitsaile, minä olen maannut sängyssäni seitsemän tuntia odottaessani sitä että nukahdan uudestaan. Pidemmän päälle pistää vituttamaan. Mutta siis, vaikka päivät kuluvatkin suurimmaksi osaksi sängyssä, voin taata että olen hereillä suurimman osan ajasta. Vaikka unen puute vituttaa, saan siinä samalla hyvää aikaa ajatella. Enkä tarkoita mitään herkkää tai syvällistä, ehei, minä kirjoitan fanfictionia päässäni. Koko. Vitun. Päivän. Eskapismikin voi mennä liian pitkälle. Onhan siellä omassa päässä paljon hauskempi elää kuin oikeassa maailmassa. Niin kauan kuin pysyy fiktion puolella. Musta tuntuu että mun pitäis päästä johonkin kuntouttavaan toimintaan nopeasti. Huhhu.

Ja transpolista vielä! Mulla on ensi viikon perjantaina hoitoneuvottelu! Siellä mulle kerrotaan olenko tarpeeksi trans, eli saanko diagnoosin vaiko en! Olen low key hermoraunio jo valmiiksi. Saatan postata aiheesta vielä enemmän ennen hoitoneuvottelua, mulla on meinaa A4 täynnä ajatuksia aiheesta. En kuitenkaan lupaa mitään, mä oon nykyään aika paska somen suhteen. Twitter ja instagram tosin ovat poikkeuksia.

Kello onkin jo melkein 11, käytin juuri kaksi tuntia kuvien muokkaamiseen ja tämän tekstin kirjoittamiseen. Olen myös ollut ylhäällä koko päivän. Kävin aamulla suihkussa. Purin matkalaukkuni. Keksin pitkästä aikaa mitä voisin syödä. Ja söin. Kävin transpolilla. Ostin vaatteita, geelikyniä, vihon ja ruokaa. Avasin tietokoneen. Tyhjensin kameran muistikortin. Piirsin. Kommunikoin ystävieni kanssa whatsappilla.
Katsokaa nyt mikä toimelias ihminen.
Ansaitsen vähintään mitalin.