4.11.2014

Sweetheart, what have you done to us?



Hei! Pahoittelen tosiaan postaustahdin hitaudesta, ja voisin tietysti esittää tähän väliin kaikki kootut tekosyyni, mutta taidan vain tyytyä mainitsemaan että kyseessä on mun blogi, eikä mun varmaan tarvitse selitellä omaa jaksamattomuuttani sen enempää. Sen vielä haluan sanoa, että kuvanmuokkaus/kuvausmotivaationi on ollut taas astetta vaikeampaa löytää, mutta päätin nyt että jätän suosiolla siitä stressaamisen pois ja laitan vaikka näitä biisejä youtubesta täyttämään postauksiani niiden kuvien sijasta (vaikkakin tällä kertaaa mukana on myös kuva norjan reissulta.....) Saa nähdä kuinka kauan tää motivaationpuute kestää, mutta toivotaan nyt kuitenkin että menisi pian ohi.

Hyviä juttuja tällä viikolla: The Hobbit: The Desolation of Smaug (Tai sitten näin suomeksi, Hobitti: Smaugin autioittama maa) extended edition julkaistaan, ja saan vihdoin kaiken extra-materiaalin katsottavakseni joita olenkin jo tumblrissa gifsettien välityksellä ihastellut ♥

Huonoja juttuja tällä viikolla: Koulu ja transpoli käynnit stressaavat ja uniongelman ovat vaihteeksi nostaneet vittumaista päätään. Ja tumblrin ulkoasu on tätä nykyä melko pepusta. Hyi.

Onneksi on se hobitti ♥

4.10.2014

I regret leaving my mind


"I regret leaving my soul
I forgot I needed it, to feel
maybe when I die
I'll just grab it real quick
I'm coming right back

I regret leaving my mind
I forgot I needed it, to think
and maybe to keep me alive
can't believe I got so far with a head so empty"

Olen ehkä vähän turta, vähän väsynyt ja vähän turha, mutta silti ihan okei.

16.9.2014

I wanted to end the world, but I'll settle for ending yours


Lauantaina taannuin taas lapsen tasolle ja kävin linnanmäellä siskoni ja poikaystäväni kanssa. Oli kivaa, vaikkakin kirnuttomuus jäi harmittamaan. Paras laite koko puistossa. (Hauska fakta: Meidän kirnu suljettiin koska joku kuoli espanjassa vastaavanlaisessa laitteessa. Kuitenkin ruotsin kautta ajaessamme roadtripillämme huomasimme heidän samanlaisen riepottelumasiinansa olevan yhä auki...?)

Kierreltiin koko päivä ahkerasti koko rahan edestä laitteissa ja lähdettiin vasta sulkemisaikaan. Saatiin myös kouramasiinasta sellainen merirosvoankka. Saatiin se viidennellä kerralla, ja systeemihän meillä meni silleen että ensin minä liikutin ankkaa vähän, sitten anna ja lopulta miska voitti sen sieltä. Ja lahjoitti sen minulle, koska elokuvakliseet ovat tärkeä osa parisuhdettamme. Kiitos ♥

Käytiin myös syömässä subwayssa jossain päin kalliota iltapäivällä nälän iskiessä. Sekin oli seikkailu. Ja ostettiin suklaata. Eihän ilman suklaata voi elää.

Oli todella kiva päivä, ensi vuonna uudestaan eiks yea?

24.8.2014

Maybe I’d be happy if you give me drugs, drugs can make a fuck last all night long


Totuus on, että oikeasti tykkään huulipunasta. Ja meikeistä ylipäätään. En vain kehtaa käyttää moisia julkisesti, koska tässä yhteiskunnassa meikki = nainen. Ja näin ei todellakaan kohdallani ole. Yksi monista syistä miksi haluaisin mahdollisimman nopeasti tranhoidot käyntiin on se, että miehistyessäni voisin pukeutua ja meikata täysin miten haluan, ja minut nähtäisiin joka tapauksessa miehekkäänä. En nyt tiedä saiko tästä selityksestä mitään selvää, toivottavasti edes jokunen onneton sielu ymmärsi pointtini.

Polilla kerroin jättäneeni lääkkeet syömättä. Sain saarnan ja vähän uhkailua päälle. Mulla nyt on kuitenkin mennyt ihan hyvin ilman lääkkeitäkin ja koen edistyneeni puhumisen kanssa mielettömästi, joten en tiedä ansaitsinko taas sitä toivottoman tapauksen leimaa otsaani. Uhkailtiin ettei transpolillakaan tälläistä haluta hoitaa, mikä on ehkä jo hiukan alhainen veto. Tiedän olevani kykenemään sitoutumaan 100% transhoitoihin, tiedän miten ne menevät ja tiedän niiden auttavan. Olen kuitenkin halunnut tätä jo niin monta vuotta. Se on vähän eri asia kuin mielialalääkkeet, jotka eivät edes auta. Ihan itse olen aina repinyt itsetuhoisen perseeni maasta ja opetellut elämään. Vieläkään en elä mitään täyttä ja mielenkiintoista elämää, en lähellekään, mutta ainakaan en enään aktiivisesti koita tappaa itseäni. Ja se on jo paljon se. Loppujen lopuksi tuntuu, että palaan kuitenkin syömään lääkkeitä jossain vaiheessa. Asenne minua kohtaan on aina järkyttävää, kun saadaan selville etten olekaan vetänyt lääkkeitä, ja se muuttuu vasta kun suostun syömään niitä samoja pillereitä jotka eivät auttaneet niillä viimeisellä kymmenellätuhannella kerrallakaan.

Koulua en saanut aloitettua. Polilla kävin pitkästä aikaa ja paskan maku jäi vähän suuhun. Toisaalta luvattiin sieltä suunnasta ottaa yhteyttä kipinään. Lisäksi olen ilmeisesti mukana jossain seinämaalausprojektin suunnittelussa polilla???? Ja terapeuttini lupasi kysellä tutuilta josko joku haluaisi tutustuttaa minua maskeeraajan ammattiin, joka oli kyllä tosi kiva. Joten ehkei se paskan maku olekaan ihan niin vahva, kuin äsken kuvittelin. Ylidramaattinen teini olen, sitä en kiellä. (Vaikka yhä lääkeasiat ja väärä diagnoosi vituttavat.)

17.8.2014

Millions and billions and trillions of stars but I’m down here low fussin’ over scars on my soul


 Olen ollut seikkailemassa viimeisen viikon. Autolla ruotsin kautta norjaan, ja taas ruotsin kautta takaisin suomeen. Matkalla eksyttiin vuorille ja jouduttiin lehmälauman saartamaksi, nähtiin jeesus-poro, nukuttiin helvetin kylmässä autossa ja piilouduttiin tavarakasan alle lipunmyyjiä ja vartijoita piiloon rahaa säästääksemme pariin otteeseen. Mutta siitä myöhemmin. Hyvä reissu oli. 

Koulu minulla alkaisi huomenna. Ei se, minne alunperin hain, mutta keudaan nivel-luokalle pääsin. Eipä minua sinänsä se kiinnostaisi, varsinkaan jos se on yhtään samanlainen kuin akku, mutta saapi nähdä. Jotainhan tässä on pakko päästä tekemään, ei pää kestä toista vuotta kotona. Kyllä minä nyt ainakin yritän käydä siellä, määrittelen sitten onko se sen arvoista ja jos ei ole niin hakeudun vain suosiolla taas kipinään, sieltä kun ovat luvanneet minua näissä asioissa auttaa. Pelottaa kyllä jo valmiiksi aika perkeleesti. 

En oikeasti jaksaisi taas itseäni. Enkä muita ihmisiä. Introverttinä on ottanut koville ihmiskontakti 24/7 viimeisen viikon aikana, enkä nyt edes koulun takia pääse erakoitumaan. Pelottaa taas edes puhua koulusta, tuntuu kuin olisin jo valmiiksi tuomittu epäonnistumaan sen kanssa ja joudun vain pettymään huomenna itseeni kun en uskallakaan. Tai viimeistään viikon päästä olen jo niin turta siihen että jään taas vain kotiin. Pessimisti ei pety ja silleen, mutta joudun myös elämään koko ajan siinä tiedossa että epäonnistuminen on todennäköistä. Mutta kyllä minä aion yrittää.

Jotain positiivistakin elämässä on. Sain silittää lehmiä ja näin maailman kauneimman poron. Hai tapaus oli myös ikimuistoinen.

6.8.2014

TV taught me how to feel now real life has no appeal


Näytän 12-vuotiaalta pikkupojalta. Ehkä minä olen. 

Olen hengissä toistaiseksi, vaikka blogin päivitys ei viime aikoina olekaan sujunut. Pieni ääni pääni sisällä käskee ilmoittamaan että taukoilen tästä puuhasta tällä hetkellä, ihan vain, jotta en joutuisi kokoajan stressaamaan blogin hiljaiselosta. Toisaalta en halua sanoa pitäväni taukoa, koska sitten taas stressaa se etten saisi postata koska minähän olen blogitauolla. Pyhpah vaikeaa olla minä. Oikeasti ainoa juttu joka blogin kanssa mättää tällä hetkellä on se etten jaksa muokata kuvia. Eikä minulla oikeastaan ole kerrottavaa. Tosin eipä minulla koskaan, yleensä vain suodan tänne mitä paskaa tahansa joka sattuu sillä hetkellä olemaan mielessä. Kuvien puuttuminen on se oikea ongelma. Tai siis kuvien muokaaminen. Kun laiskottaa eikä vain jaksa, vaikka kyllä minulla tiedostojen kätkössä olisi vaikka kuinka paljon julkaisematonta materiaalia. 

Tuhlaan päiväni katsomalla sarjoja ja elokuvia sekä lukemalla fickejä, eikä se oikeastaan edes haittaa minua. Suurin ilo elämääni sattuu tulemaan fiktionaalisista hahmoista. Tuntuu, etten koskaan kykene luomaan yhtä rakastavaa suhdetta oikeisiin ihmisiin. Eikä sekään välttämättä minua haittaa. Ehkä vähän, mutta olen suurimmilta osin hyväksynyt osani.

27.7.2014

In a dream I was a werewolf, my soul was filled with crystal light


 Enkö minä juuri kirinyt postaustahtini kiinni ehkä kuukausi sitten? Ja nyt olen taas pahasti jäljessä. Minut lienee kirottu, ainahan tässä käy näin. Tässäpä kuitenkin ostokseni tuosta hurjasta saksanmaasta! Materiaonnellisena ihmisenä oli tietysti kovin tyydyttävä reissu. Toisaalta, pihikin olen, joka tietty aiheutti pientä mielipahaa sisälläni. Mutta kyllä oli sen arvoista!

Voisipa tähän loppuun heittää vähän tilannepäivitystä elämästä, ettei näin tyngäksi tämä tekstiosuus jäisi. 
Sain vihdoin ajan transpolille, se onkin sitten syyskuussa. Hyvähän tämä on, että pääsen vihdoin alkamaan elämän mittaisen projektin. Kaiken sähläyksen jälkeen. Lisäksi minulla on aika ravitsemusterapeutille parin viikon kuluttua. Sinänsä en tiedä mitä siitä pitäisi olla mieltä, mutta eipä se kai kamalan negatiivinen kokemus tule olemaan? Tietysti se voi sitäkin olla, mutta kun minulla ei ole mitään syömishäiriötä tms. niin en usko perusfiiliksen olevan ahdistava. Ainakaan ahdistavampi kuin yleensä. 

Polilla olen käynyt sijaisen luona, oma hoitajanihan on tällä hetkellä kesälomalla. Tosin sijainenkin jäi kesälomalle, joten roikun tässä taas pari viikkoa ilman hoitokontaktia. Polin kautta koitettiin säätää taas minun opiskeluani, josko pääsisin sinne kouluun, mutta henkilö joka lupasi minulle tekstata informaatiota ei sitten ikinä tekstannut, joten pitää tämäkin selvitellä sitten itse. Tai siis laittaa isä selvittämään, sen verran pelkään puhelimessa puhumista etten tätäkään pysty itse hoitamaan. Uusavuton on hyvä olla..... Kouluunhan toki hinkuisin sinänsä kovasti, mutta kuitenkin kammoan ajatusta jo etukäteen. Saa sit taas nähdä pääsenkö edes kouluun, ja jos pääsen niin lähteekö siellä käyminen sujumaan. Jos en pääse/jos pääsen mutta en pysty käymään pitää taas alkaa katsomaan mitä tekisi, koska minähän en toista vuotta kotona makoile. Siinä vaiheessa jos en mitään saa hommattua niin lienee aika vain suosiolla joko karata asumaan ojassa tai vaihtoehtoisesti poistaa itsensä kokonaan, ei tätä enää toista vuotta jaksa. Helvetti. Eletään toivossa ja sitä rataa. 

Nyt voisi mennä "nukkumaan". (=Pyörimään hereillä seuraavat neljä tuntia, jonka jälkeen nukkumista erittäin katkonaisesti yhteensä ehkä viisi tuntia. Uniongelmat siis palanneet. Vittu kun en lääkkeitäkään saa, kaikki on jo testattu eikä mikään toimi tai aiheuttaa sivuvaikutuksia, eikä minulle kunnon unilääkkeitä määrätä etten addiktoituisi ja alkaisi elämään huumeluolassa seitsemän narkkari-ystäväni kanssa.)

30.6.2014

WE ARE HERE, WE ARE QUEER


 Pride oli ja meni, kivaa oli. Meitähän oli kiertynyt paikalle se kaksikymmentävituntuhatta ihmistä marssimaan meidän oikeuksien puolesta, eli mistään pienestä väkijoukosta ei tosiaankaan ollut kyse! Meikäläinen veti siellä ylläkuvatun asun kanssa + hattu oli vielä päässä, ja seurana oli matala ystäväni. Ei siis mitenkään kauheen spesiaalisti oltu laittauduttu, kunhan yritin vetää mahdollisimman homot vaatteet päälle. Eikunsiis.

Itse kävelyosuushan ei ollut kamalan pitkä, mutta tietysti sellaisen helvetin pitkän jonon kanssa kävely vei aikaa. Huvittavaahan se oli katsoa sitä väkijoukkoa joka oli kerääntynyt tuijottamaan kadun varsille, varsinkin kun poliisit tuijottivat kamalan myrtsin näköisesti tätä kamalaa huligaanijoukkoa. Joku iloinen mummo vilkutti parvekkeelta, ja minähän liityin takaisinvilkuttelijoiden piiriin. Moikatkaa iloisia vanhuksia!

Kävelyn jälkeen sitten olikin puistojuhla, ja siellähän olikin sitten jo jotain ohjelmaakin lavalla. Puisto kyllä täyttyi aika lahjakkaasti, ei sellaista ihmismassaa oikeasti ihan joka päivä näekään. Moikkasin myös muuten Tarja Halosta joka kulki puistossa miehensä kanssa. Oli siinä joku lössi Tarjan mukana, lieneekö jotain turvallisuusihmisiä? Mistäpä tämä tavis tietäisi. Jossain vaiheessa käytiin madon kanssa syömässä, ja tällä kohtalokkaalla ruokamatkalla meikäläiseltä lohkesi kynsi. Eikä nyt puhuta mistään pienestä lohkeamasta, tuli meinaa ihan verta ja muutenkin oli kovin kivulias. Älkää valittako jos joku valittaa lohjenneesta kynnestä!! Kynsiäkin joutuu kasvattamaan, joten totta kai se katkeaminen vituttaa. Lisäksi joskus käy niinkin, että se on oikeasti iso ja paha lohkeama, joka oikeasti sattuu. Nih perkele.

Tästäkin suuresta onnettomuudesta huolimatta päivä oli kiva, ensi vuonna uudestaan! Piti muuten tulla jo eilen postaamaan illalla, mutta vahingossa olin uuden kameran kanssa muuttanut kaikki kuvat RAW-tiedostomuotoon, joten poropeukalona kesti sen oman aikansa että sain muunnettua ne JPG-muotoon, ja sitten olikin jo sen verran myöhä etten enää jaksanut alkaa sen enempää säätää. Olin ihmetellytkin miten kortille mahtui puolet vähemmän kuvia kuin yleensä, ennen kuin älysin tiedostomuodon olevan päin jeesuksen persettä. Böh.

7.6.2014

KOIMIES ON HYVÄ JÄTKÄ


 Tämän päivän mysteeri: Miksi kuvat muuttuvat pikselimössöksi heti, kun lataan ne bloggeriin? Toki voisin ladata ne jonkun muun palvelun kautta, mutta nyt ei jaksa sen kuumemmin alkaa säätämään. 

Viimeaikoina en ole kamalammin koneella pyörinyt. Joka on sinänsä ihme, kun ottaa huomioon internet-addiktioni... Vielä ihmeellisempää tästä tekee sen, etten ole myöskään ollut sen elämällisempi. Yhä vain löllöilen kotona, mutta konetta en jaksa avata. Angstaaminen on taas lisääntynyt aikalailla, mutta josko tästä vielä noustaisiin. Olisi niin kiva, jos osaisin edes puhua polilla, tai jos olisin vaikka hoitokuvioista selvillä. Nyt vaan kaikki on niin sekavaa, joka tietty stressaa kauheasti. Ugh. 

Onneksi on kavereita. Vaikkei niitäkään toki tältä ihmiskammoiselta möröltä kamalammin löydä, niin sen verran kuitenkin että välillä saa seuraa ja pääsee poistumaan talosta. Madon + sisareni kanssa vietettiin jokusen aikaa sitten villi yö, ajettiin nikkilän kautta vanhaan porvooseen madon samalla selittäen koimiehestä. Peloteltiin myös siskoani peuroilla. Koimiehestä on tosin ehkä nyt tullut vähän insideläppä.... Oli kivaa. Näitä yöllisiä ajeluita on aina kiva tehdä, ja kaverien kanssa tätä voisi harrastaa useamminkin. Yökävelyt on myös aika jepa, harkitsen itseasiassa nytkin josko jaksaisin ottaa johonkuhun yhteyttä ja lähteä seikkailemaan paloittelumurhien sekaan yölliseen korsoon.

Ps. Käykää jooko äänestämässä kuvaani täällä: *KLICKLICK*
En edes haaveile voitosta, ei hätää, mutta ajattelin että huvinvuoksi olisi hauska katsoa tykkääkö kukaan vaiko ei tykkää! Kuvaa en osannut päättää, ja huonostihan tuo on ehkä muokattukin, mutta mitäs pienistä kun voittoa en kuitenkaan tavoittele.... Äänestäkää nyt silti ja kohottakaa itsetuntoani!

25.5.2014

And I will tattoo my poems all over my body, They won't know who I was before

I will cut off my fingers, no ID to find me 
When I am washed up on the New Jersey shore




 Kuvapäläjäys vähän päälle kuukauden takaisesta ruotsin matkastani! Näidenkin muokkauksen sain vasta tänään aloitettua (ja ihme kyllä sain koko homman valmiiksi ennätys-nopeudella!), mutta sainpahan nyt kuitenkin kaiken muokattua. Josko sitä pikkuhiljaa saisin postaukset menemään oikealla tahdilla tämän jeesuksellisen hitauden sijaan.

Matkasta itsestään ei sinänsä ole sen kummemmin kerrottavaa, kunhan keksin että voitaisiin isän kanssa viedä sisko ja äiti ruotsiin molempien synttäreiden kunniaksi, ja näin tehtiin. Oli tosi mukava reissu, materiaakin tarttui mukaan eräästä sarjiskaupasta. Ei ollut myöskään liian kuuma, suorassa auringonpaisteessa saattoi vähän ottaa koville, mutta suurimmaksi osaksi oli täydellinen nahkatakkikeli!

Tämän vuoden ensimmäinen ulkomaanmatka on siis suoritettu, ja ensikuussa olisi sitten seuraava reissu, tällä kertaa Saksaan, Berliiniin. Haaveilen vielä kolmannesta syksyyn, Lontoo taas meinaa kutsuu....