10.3.2017

transgender dysphoria blues

 Pre-t minä vs minä 1 vuosi testoilla


Woohoo, oon elossa! Vituttaa oikeasti tää saamattomuus blogin suhteen. Oon yrittänyt lukea seuraamiani blogeja läpi jotta pääsisin taas seuraamaan aktiivisesti blogimaailmaa, mutta on kovin haastavaa kun oon sitä viimeksi harrastanut joskus vuonna 2015. Sen jälkeen oon oikeesti ollut niin saamaton etten kauheammin ole bloggeria käyttänyt. Tekstejä on siis kertynyt. Mut josko tässä pikkuhiljaa saisin kiinni. Ja mä en kykene vain lukemaan uusimpia postauksia, jos mä luen blogia on mun pakko lukea koko homma läpi.

Tänään tulin kuitenkin avautumaan transjutuista taas! Siitäkin taitaa olla hetki kun olen viimeksi päässyt jakamaan ajatuksia sen suhteen. Nyt olen siis ollut testosteronilla vuoden ja melkein kaksi kuukautta. Ääni on madaltunut ja oon helvetin paljon karvaisempi kuin vuosi sitten. Aknea löytyy ja painoa on tullut lisää, nyt olen pikkuhiljaa sitä pudottanut parin kuukauden aikana. Mä en koe, että menisin vielä läpi miehestä. Miesten vessassa en oikeastaan vieläkään uskalla käydä, mutten naisten vessassa en enää kehtaa. Julkiset vessat on siis mun painajainen. Välillä olen ahdistunut vessassa käymisestä niin paljon, että olen alkanut epäilemään koko identiteettiäni. Naisten vessassa olisi niin paljon helpompi käydä, miksi mä edes haluan olla poika kun ahdistun julkisesta kusemisestä näin jumalattomasti. Mä nyt kuitenkin oon yhä aika feminiinen, tykkään meikata ja pukeutua verkkosukkahousuihin ja korkokenkiin. Mitä jos oon nyt tehnyt jonkun suuren virheen ja pilannut koko elämäni?

Oikeasti tiedän, että se on vain se ahdistus joka saa mut ajattelemaan näin. Mietin kuinka surkea olin ennen hormonihoitoa, kuinka itkin julkisilla paikoilla kun mua tytöteltiin. Kuinka onnellinen olin kun huomasin ne ensimmäiset säälittävät vatsakarvat ja miten hieno tunne se oli kun älysin että mun ääni on oikeasti madaltunut, se ei johdu pelkästään flunssasta. Mä tiedän, että mä olisin surkea tyttönä. Mulla on yhä ihan mieletön dysforia. Vihaan mun lanteita ja tissejä, vihaan kuinka tyttömäisen pyöreä mun kroppa on. Tiedän, että olisin aivan äärettömän ahdistunut kuukautisista, joita mulla ei enää onneksi ole aikoihin ollut. Vaikka mun ääni on madaltunut, ei se mun mielestä silti ole vielä tarpeeksi matala. Sitä voisi luulla vielä tytön ääneksi. Ehkä? Mä en oikeasti osaa sanoa. Mun naama on pyöreä, ja näyttää ihan tytön naamalta. Nää asiat ahdistaa! Tosi paljon. Mä en pärjäisi naisena, se olisi jatkuvaa dysforiaa. Joskus vain ajattelen, että jos olisin voinut hyväksyä itseni sellaisena elämä olisi nyt tosi paljon helpompaa.
Olen rasittavassa välivaiheessa.

Hauskaahan tässä on se, että mä yhä koen ennen kaikkea olevani muunsukupuolinen. Luulisi siis, että nyt kaikki olisi hyvin. Mähän menen vähän kummastakin. Mutta mä haluaisin, että mun ääni olisi kunnolla matala, mulla olisi "maskuliininen" kroppa ja tuntemattomat ulkomaalaiset miehet ei kyselisi multa kadulla olenko mä tyttö vai poika. Silloin uskaltaisin käyttää niitä verkkosukkahousujakin, koska en silti näyttäisi tytöltä. Nyt en uskalla vaikka haluaisin, yritän vain mennä läpi. Joudun siis rajoittamaan itseäni ja tyyliäni, koska mua pelottaa että joku hakkaa mut vessassa käydessäni. (Tosin musta tuntuu että tulen aina vähän stressaamaan niiden verkkosukkahousujeni ja korkokenkieni kanssa vessassa käydessäni joka tapauksessa. Onhan se aika homo-look, ja sekin voi olla riskialtista. Mutta tällä hetkellä oon sitä mieltä että mielummin ottaisin sen hakkauksen vastaan sen takia että oon homo, kuin sen takia että olen trans. Tietty oikeesti unelmoisin siitä ettei mun tarvitsisi pelätä ollenkaan, mut tällä hetkellä joudun priorisoimaan mun pelot :--D)

Tätä voisi helpottaa jos mulla olisi joku kaveri joka käyttäisi myös miesten vessaa, mutta mä hengaan tasan kahden ihmisen kanssa ja kummatkin ovat tyttöjä. Menen siis aina yksin, joka on joka kerta aivan jumalattoman stressaava kokemus. Mieluiten käytän vaikka invavessoja, vaikka mulla on siitäkin huono omatunto. Joka kerta poistuessani pelkään että siellä odottaa joku pyörätuolin kanssa vihaisena. Onneksi ei vielä ole niin käynyt, mutta koen silti aina itseni aika kusipääksi invavessaa käyttäessäni.

Kyllä mä niitä miestenvessojakin siis käytän. Jos ei muuta vaihtoehtoa ole. Vain kerran on tullut sanomista, olin silloin baarissa ja meikäpoika aika jumalattomassa kännissä ja joku herrasmies englanniksi huusi perääni että kyseessä on miesten vessa kun olin sinne koppiin suunnistamassa. Yritin siinä sitten englanniksi sönköttää että kuulun sinne, hävettää muuten yhä se änkytys. Onneksi tyyppi nopeasti pahoitteli (ääneni kuultuaan?) ja sanoi erehtyneensä. Häpeän silti. Vaikka tilanne meni ihan hienosti ohi. Tunnen itseni aina vain niin paikalle kuulumattomaksi, olen se puoli metriä kaikkia lyhyempi tytön näköinen tyyppi siellä. Erotun varmasti joukosta. Lisäksi stressaan että kopit on paskaisia, tai että niissä ei ole paperia. Entä jos ei ole koppia ollenkaan?  Pelottaa myös kirjoittaa tästä, sillä pelkään ihmisten löytävän blogini ja kirjoittavan vihaisia kommentteja siitä kuinka en kuuluisikaan miesten vessaan. Mutta en kyllä tässä tilanteessa enää kuulu naisten vessaankaan, helvetti soikoon mulla alkaa kasvaa parta pikkuhiljaa. (Hyvin säälittävästi, mut kuitenkin!)

pre-t vs 11kk testoilla

Mua oikeasti vituttaa nähdä transjätkiä jotka on puol vuotta testoilla ja menee jo täydellisesti läpi. Musta tuntuu että yli vuosi testoilla on vaan tehnyt musta ruman tytön. Ennen dysforiasta kärsiessäni pystyin haaveilemaan kuinka testosteroni muuttaa kaiken, nykyään googlettelen ylikalliita maskulinisaatioleikkauksia joita ei edes suomessa tehdä. Olen mä silti mielummin testosteronilla kuin ilman, tuossa ylempänä jo luettelin niitä hyviäkin asioita mitä on hormonikorvaushoidoista tapahtunut. Toivon vain, että tapahtuisi enemmän. Nyt pistän toiveeni geeliltä injektiohoitoon siirtymiseen ja laihduttamiseen. Laihdutus voisi poistaa sitä pyöreyttä, ja monesti olen kuullut että pistäessä testosteroni on paljon tehokkaampaa kuin geelinä. Mulla on hormonipoliaika huhtikuussa, joten silloin ajattelin vaatia vaihtamista. Jostain syystä olen kuullut että tuppaavat olemaan vähän nihkeitä valmisteen muuttamisen kanssa, mutta musta mulla on päälle vuosi testoilla oikeus siirtyä pistettävään annostelumuotoon, jo monesta eri syystä. Geeli on oikeasti tosi epäkätevää, ja on viimeiset puoli vuotta ärsyttänyt mun ihoa.

Anyway, siinä oli avautumista kerrakseen. Tarkoitus olisi alkaa käymään transtukipisteen ryhmissä (jos uskallan!), katsotaan josko löytäisi vaikka vertaistukea. Niin monesti kuulee vain niitä "helppoja" prosesseja, eikä kukaan oikeastaan kerro kuinka ahdistavaa ja vaikeaa tää voi olla. Itselle ainakin tuli täysin yllätyksenä. Kun instagramissa ihan vähän jaoin ahdistuksestani, mulle tuli parikin transjätkää sanomaan että kokevat ihan samoin ja eivät ole ennen kuulleet kenenkään puhuvan siitä ääneen. Haluaisin tehdä tähän muutoksen. Aina ei ole helppoa, eikä se vuosi testoilla välttämättä kauheasti auta. Tää on pitkä prosessi. Joka toivottavasti helpottuu ajan kuluessa.  Kyllä tästä eteenpäin päästään, vaikka vähän ojassa ryömien mennäänkin.

28.12.2016

i’m still waiting for the world to end


Olen yrittänyt aloittaa tämän postauksen pari kertaa viimeisten viikkojen aikana, mutta tekstiä on ollut äärettömän vaikea tuottaa. En saa aloitettua, vaikka asiaa ehkä olisikin. Ei mitään kovin mielenkiintoista tai tärkeää, mutta ei blogiani mistään laatusisällöstä tunnetakaan. Tykkään kirjoittaa mitä mieleen tulee, ja kykenemättömyyteni luoda sisältöä tänne säännöllisesti viimeisen parin vuoden ajan on ollut jokseenkin turhauttavaa.
Kai mä luon jotain paineita itselleni siitä mitä blogin pitäisi olla, joka tietty vaikeuttaa postaamista kun stressaan turhasta. Musta tuntuu että blogien säännöllinen lukeminen auttaisi, mutta jotenkin se on jäänyt ja nyt mulla olisi ainakin vuoden edestä luettavaa jäänyt välistä. Luen kyllä paljon blogeja, mutta ne ovat yleensä vanhempia, kertovat esimerkiksi jonkun sairaushistoriasta ja ovat "valmiita", jolloin voin lukea koko homman kerralla läpi. Sen sijaan kaikki seuraamani lifestyle/alt-blogit ovat jääneet lukematta. Kyllä mua yhä kiinnostaa, mutta jotenkin en saa aikaiseksi? Josko alkaisin pikkuhiljaa lukemaan taas niitäkin. Katsotaan!

Joulu tuli ja meni, mä olin kipeenä mutta oli silti mukavin joulu vuosiin. Yleensä panikoin koko joulun huoneessani sukulaisia jotka ovat kylässä ja kuolen nälkään/janoon/kusihätään kun en uskalla poistua huoneestani, mutta tänä jouluna päätin ottaa chillisti, ei ne mua syö. En tiedä auttoiko asiassa enemmän uusin lääkitykseni sosiaalisten tilanteiden pelkoon, vai lomamatka aikaisemmin tänä vuonna jona vietin kaksi viikkoa yhdessä edellämainittujen sukulaisten kanssa ilman pakopaikkaa, mutta tällä kertaa uskalsin enimmäkseen olla vapaasti kotonani. Jes.
Olin tosiaan kipeänä, olen ollut suurimman osan joulukuuta. Tälläkin hetkellä mulla on silmätulehdus kummassakin silmässä, flunssa, kurkku paskana ja oikea korvani on kuuro (tiedä sit mikä siinä on vikana mutta kuuro se on ollut maanantaista lähtien) joten en siis tosiaankaan ole mikään terveyden perikuva. Muistan vanhat hyvät ajat kun en ollut ikinä sairaana, tänä vuonna mulla on ollut joku rutto parin kuukauden välein, hah. Vähän stressaa onko mussa jotain enemmänkin vialla. Käyn ehkä lähipäivinä lääkärissä ellen jänistä (taas).  Vähän tosin myös huolehdin etteivät ota mua vakavasti siellä ja joudun jonottamaan terveyskeskuksessa joku viisi tuntia ihan vain jotta joku sairaanhoitaja vois nauraa mut ulos sieltä. Jännätään miten käy.

Tää lienee mun vika postaus vuodelta 2016, joten toivotetaan jo tässä välissä hyvää uutta vuotta! 2016 oli semikauhee kokemus. Vuoden alussa ajattelin vielä että tästä tulee tosi jees, aloitan testot ja muutan omilleni mut paskasti kävi. Testot toki aloitin ja se on yhä ihan mieletöntä ja oon siitä onnellinen! Mut muuten olisin kyllä voinut jättää tän vuoden välistä. Toivottavasti 2017 on parempi.

Anyway, hyvää uutta vuotta kaikille! Viettäkää kiva vuodenvaihde ja toivottavasti mäkin paranen siihen mennessä!

31.10.2016

find your way back to the grave


Nyt ei runosuoni syki niin ei aleta pakolla vääntämään, kunhan halusin heittää nämä kuvat tänne pikaisesti. Sillee halloweenin kunniaksi? Kuvat on otettu keskellä yötä erittäin huonossa valaistuksessa, sori siis laadusta!
Anyway, hyvää halloweenia kaikille, vaikka sitä ei suomessa juhlitakaan. Me pidettiin omat erittäin kämäiset bileet jo lauantaina aika väsyneissä tunnelmissa, mutta kivaa oli silti. Vähän haaveilen et joku vuosi mulla olisi kavereita ja voisin pitää kunnon naamiaisjuhlat, mut se taitaa mun sosiaalisilla kyvyillä olla melko mahdoton unelma. Toisaalta sain just uusia lääkkeitä ahdistukseen ja sosiaalisten tilanteiden pelkoon, eli mistäs sitä tietää jos ne vaikka auttais ja onnistuisin taas luomaan sosiaalisia kontakteja. Mikä villi ajatus!