Olen ollut seikkailemassa viimeisen viikon. Autolla ruotsin kautta norjaan, ja taas ruotsin kautta takaisin suomeen. Matkalla eksyttiin vuorille ja jouduttiin lehmälauman saartamaksi, nähtiin jeesus-poro, nukuttiin helvetin kylmässä autossa ja piilouduttiin tavarakasan alle lipunmyyjiä ja vartijoita piiloon rahaa säästääksemme pariin otteeseen. Mutta siitä myöhemmin. Hyvä reissu oli.
Koulu minulla alkaisi huomenna. Ei se, minne alunperin hain, mutta keudaan nivel-luokalle pääsin. Eipä minua sinänsä se kiinnostaisi, varsinkaan jos se on yhtään samanlainen kuin akku, mutta saapi nähdä. Jotainhan tässä on pakko päästä tekemään, ei pää kestä toista vuotta kotona. Kyllä minä nyt ainakin yritän käydä siellä, määrittelen sitten onko se sen arvoista ja jos ei ole niin hakeudun vain suosiolla taas kipinään, sieltä kun ovat luvanneet minua näissä asioissa auttaa. Pelottaa kyllä jo valmiiksi aika perkeleesti.
En oikeasti jaksaisi taas itseäni. Enkä muita ihmisiä. Introverttinä on ottanut koville ihmiskontakti 24/7 viimeisen viikon aikana, enkä nyt edes koulun takia pääse erakoitumaan. Pelottaa taas edes puhua koulusta, tuntuu kuin olisin jo valmiiksi tuomittu epäonnistumaan sen kanssa ja joudun vain pettymään huomenna itseeni kun en uskallakaan. Tai viimeistään viikon päästä olen jo niin turta siihen että jään taas vain kotiin. Pessimisti ei pety ja silleen, mutta joudun myös elämään koko ajan siinä tiedossa että epäonnistuminen on todennäköistä. Mutta kyllä minä aion yrittää.
Jotain positiivistakin elämässä on. Sain silittää lehmiä ja näin maailman kauneimman poron. Hai tapaus oli myös ikimuistoinen.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti