Maybe I’d be happy if you give me drugs, drugs can make a fuck last all night long

Totuus on, että oikeasti tykkään huulipunasta. Ja meikeistä ylipäätään. En vain kehtaa käyttää moisia julkisesti, koska tässä yhteiskunnassa meikki = nainen. Ja näin ei todellakaan kohdallani ole. Yksi monista syistä miksi haluaisin mahdollisimman nopeasti tranhoidot käyntiin on se, että miehistyessäni voisin pukeutua ja meikata täysin miten haluan, ja minut nähtäisiin joka tapauksessa miehekkäänä. En nyt tiedä saiko tästä selityksestä mitään selvää, toivottavasti edes jokunen onneton sielu ymmärsi pointtini.

Polilla kerroin jättäneeni lääkkeet syömättä. Sain saarnan ja vähän uhkailua päälle. Mulla nyt on kuitenkin mennyt ihan hyvin ilman lääkkeitäkin ja koen edistyneeni puhumisen kanssa mielettömästi, joten en tiedä ansaitsinko taas sitä toivottoman tapauksen leimaa otsaani. Uhkailtiin ettei transpolillakaan tälläistä haluta hoitaa, mikä on ehkä jo hiukan alhainen veto. Tiedän olevani kykenemään sitoutumaan 100% transhoitoihin, tiedän miten ne menevät ja tiedän niiden auttavan. Olen kuitenkin halunnut tätä jo niin monta vuotta. Se on vähän eri asia kuin mielialalääkkeet, jotka eivät edes auta. Ihan itse olen aina repinyt itsetuhoisen perseeni maasta ja opetellut elämään. Vieläkään en elä mitään täyttä ja mielenkiintoista elämää, en lähellekään, mutta ainakaan en enään aktiivisesti koita tappaa itseäni. Ja se on jo paljon se. Loppujen lopuksi tuntuu, että palaan kuitenkin syömään lääkkeitä jossain vaiheessa. Asenne minua kohtaan on aina järkyttävää, kun saadaan selville etten olekaan vetänyt lääkkeitä, ja se muuttuu vasta kun suostun syömään niitä samoja pillereitä jotka eivät auttaneet niillä viimeisellä kymmenellätuhannella kerrallakaan.

Koulua en saanut aloitettua. Polilla kävin pitkästä aikaa ja paskan maku jäi vähän suuhun. Toisaalta luvattiin sieltä suunnasta ottaa yhteyttä kipinään. Lisäksi olen ilmeisesti mukana jossain seinämaalausprojektin suunnittelussa polilla???? Ja terapeuttini lupasi kysellä tutuilta josko joku haluaisi tutustuttaa minua maskeeraajan ammattiin, joka oli kyllä tosi kiva. Joten ehkei se paskan maku olekaan ihan niin vahva, kuin äsken kuvittelin. Ylidramaattinen teini olen, sitä en kiellä. (Vaikka yhä lääkeasiat ja väärä diagnoosi vituttavat.)