26.1.2015

Make sure you kiss your knuckles before you punch me in the face



Kävin tänään hormonipoliklinikalla ensimmäistä kertaa. Se oli samassa rakennuksessa jossa synnyin silloin aikoinani, melkein 18 vuotta sitten. Kukaan ei koskenut vaginaani vaikka se teknisesti ottaen gynekologi olikin. Rinnat tosin kopeloitiin, ja kohtuni ja munasarjani ultrattiin. Kohtuni on kuulemma vaikeasti ultrattava, ja vasen munasarjani kaunis.
Sain reseptin keltarauhashormooniin jolla lopetetaan kuukautiset, olen kovin kiitollinen. Siihen ei kuulemma tarvitse transsukupuolisuus-diagnoosia, riitti että lääkäri tiesi että olen tutkimuksissa ja menkat ahdistaa. Itse en olisi edes kehdannut kysellä onko mahdollista moinen, mutta lääkäri otti itse aiheen esille ja kertoi että hän voi määrätä näitä lääkkeitä ihan ilman sitä diagnoosiakin. Kiitos! 
Olen tähän mennessä koko prosessin aikana kaikista tyytyväisin hormonipoliin, vaikka se olikin se juttu mitä stressasin melkeinpä eniten!

Joskus mietin kannattaako tälläisistä oikeasti kirjoittaa näin julkisesti. Yritin jo kovasti miettiä sanaa jolla korvata vagina, ettei vain kuulostaisi liian riettaalta. Se on kuitenkin normaali osa anatomiaani, joten pysyköön tekstissä vaginana. Sori jos olet yksitoistavuotias ja ällöttää.

Himottaisi värjäillä taas hiuksia jollain kivalla pastellivärillä, saa nähdä kuinka pian toteutan tämän. Voisin myös leikellä hiuksia samalla, undercut on päässyt kasvamaan vähän turhan pitkäksi. On se elämä jännää!

2 kommenttia :

  1. Asiat asioitten oikeilla nimillä vaan, ei niissä mitään hävettävää ole (ja jos jollakulla on, niin todennäköisesti vika on omien korvien välissä.) Toi kuukautisten lopettamishommeli kuulostaa mielenkiintoiselta, tuleeko keltarauhashormonista joitain muitakin vaikutuksia kuin haipäivien katoaminen? Tämä tätyli käskee täten päivittelemään jatkossakin prosessista avoimesti, todella mielenkiintoista luettavaa nimittäin :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsittääkseni tän prosessin kannalta keltarauhashormoni ei tee mitään menkkojen lopettamisen lisäksi, mutta muuten sillä hoidetaan mm.kuukautiskipuja ja lapsettomuutta. Voin raportoida aiheesta enemmän kun saan aloitettua orgametrilin (=keltarauhashormonivalmiste)
      Kiva jos kiinnostaa, pitänee muistaa kirjoitella tänne prosessista useammin! (´・ω・`)

      Poista